Aiemmin olen tukenut mm. paikallisia mielenterveyskuntoutujia sekä Amnestya ostamalla heidän tuotteitaan. Nyt tulevana isänä huomioni on kiinnittänyt jo pidempään pinnalla ollut Uusi Lastensairaala 2017 -keräys. Tämä projekti on ollut mainiosti toteutettu, ja mukaan on saatu hienosti sekä tavallista kansaa, yrityksiä että yhdistyksiä ja muita yhteisöjä. Oman korteni tähän kekoon kannoin tänään avaamalla blogiini liittyvän ULS2017 keräyslippaan, ja lahjoittamalla sinne pohjakassaksi 30€. Toivon että mahdollisimman moni blogin lukijoista osallistuisi kyseiseen keräykseen edes pienellä, vaikka vain muutaman euron lahjoituksella. Jos rahkeet eivät riitä lahjoitukseen, olisi kiva jos jakaisitte keräyslinkkiä mahdollisimman monelle asiasta kiinnostuneelle. Lahjoituksen voi tehdä myös anonyymisti.
Faijaksi-blogin ULS 2017 -keräys |
Hyväntekeväisyys on viime vuosina ollut marraskuussa muutenkin kova sana. Etenkin miehillä. Movemberviikset näkyvät katukuvassa selvästi, ja päätin itsekin osallistua kampanjaan enismmäistä kertaa. Viiksien kasvatus on aiheuttanut ainakin runsaasti keskustelua. Työpaikalla kommentteja on sadellut lähes joka päivä; kohteliaimmat ovat kutsuneet 40-luvun Hollywood-tähtien nimillä, ja suorimmat kommentit ovat olleet luokkaa "kamalat" "ei kyllä sovi sulle ollenkaan" tai "toivottavasti nää on vain jotkut eturauhasviikset". Totuushan on että kasvun pitäisi olla hieman tuuheampaa kuin mulla, jotta lopputulos olisi näyttävä. Nyt täytyy vaan todeta että se ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. En aio kuitenkaan osallistua ensi vuonna uudestaan. Töissä muistivat mua myöskin teemaan sopivilla Movember-sukilla:
Illalla mä ja Enni viemme äitini Hectorin konserttiin Tampere-taloon. Itsehän tiedän Hectorin kappaleista tasan kaksi: Juodaan viinaa ja Olen hautausmaa. Noh, ainahan livemusiikki on mielenkiintoista. Taas on tosin tarve keksiä jokin juoni selittämään miksei Enni voi ottaa drinkkiä ennen konserttia. Olisipa se 12. viikko pian täynnä niin saisi levollisin mielin lopettaa tän salailun...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kaikki kommentit ovat tervetulleita! :)