perjantai 7. marraskuuta 2014

Before the Winter

Tänään oli Ennin syntymäpäivä, mikä tarkoitti että eilen oli paniikkipäivä Ideaparkissa lahjahankintojen kanssa. Korupuolta sieltä kuitenkin lopulta löytyi, ja ainakin mulle uskoteltiin että lahja oli mieluisa. Mitäpä sitä muutakaan siinä pakettia avatessa voi toisaalta sanoa... Skumppaa en voinut ostaa sattuneesta syystä, joten pistin lahjapakettiin muiden  juttujen lisäksi pullon muumilimppaa. Hyvin näytti sekin maistuvan.

http://www.kalevalakoru.fi/fi/

Huomenna olisi tarkoitus mennä katsastamaan Tampereen uusi hotelli Torni. Huone on jossain 18. kerroksen yläpuolella, joten toivottavasti maisemat ovat kohdillaan. Lupasimme treffata myös siskoni drinkkien merkeissä jossain vaiheessa iltaa, joten täytyy jälleen laatia sotasuunnitelma miten saada Ennille huomaamattomasti aina alkoholiton drinksu nenän eteen. Olemme tulleet siihen tulokseen että sukulaiset saavat odottaa vauvauutisia vähintäänkin joulukuulle asti. Parasta ehkä olisi että muksun isovanhemmat saisivat tietää vasta päivää tai kahta ennen jouluaattoa, jotta nokkelat lahjat tuleville vanhemmille olisivat minimissään.

Olen lähestulkoon varma että raskausoireet ovat tarttuvia. Sen lisäksi että molemmat olemme jatkuvasti väsyneitä, olemme myös syöneet tämän viikon aikana enemmän ruokaa kuin alkuvuonna yhteensä. En normaalisti käy juurikaan pikaruokapaikoissa, mutta sekä Hese että Mäkki ovat tulleet tällä viikolla tutuiksi. Tänään mulla oli jopa sympatia-aamupahoinvointia. Toivottavasti kaikki ei sentään mene aivan yksi yhteen, ja keväällä mun ja Ennin mahat edes olisivat hieman eri kokoiset.

Talvi on tullut Pirkanmaalle eilisen aikana, ja aikamoisia suhareita on liikenteessä näkynyt. Eilen maantiellä keskinopeus oli n. 40 km/h. Ei turhauttanut. Ei ollenkaan. On se jännä että joillain on jokavuotinen tapa venyttää renkaanvaihtoa niin pitkälle että on jo myöhäistä. Sitten liukastellaan pitkin katuja parhaassa tapauksessa muita päin. Ei ole kovin kohteliasta käytöstä teloa muita ja muiden mukuloita.

Tästäkin huolimatta hauskaa ja rentoa viikonloppua! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ovat tervetulleita! :)