Viikko on mennyt aika rauhallisesti, eikä odotuksen suhteen ole oikein mitään uutta kerrottavaa. Ensi viikolla Enniltä otetaan rutiininomaisia verikokeita, mutta siinä kaikki toistaiseksi. Odottavan aika on pitkä niin kuin tavataan sanoa.
Itselläni alkoi tästä viikonlopusta talviloma, ja töihin täytyy palata vasta puolentoista viikon päästä. Loman aika on jo ohjelmoitu täyteen tekemistä, mutta toivottavasti jossain välissa ehdin henkäistä hetken ja levätä. Toivoisi Enninkin saavan pitää lomaa väsymykseensä, mutta eiväthän ne nallekarkit taaskaan mene tasan.
Eilisen ja tämän päivän ajan on kovasti kohistu sukupuolineutraalin avioliittolain läpimenosta. Itse olen tyytyväinen eduskunnan päätökseen, sateenkaarilippu liehukoon. Lain vastustajilta en ole kuullut ainuttakaan pätevää perustetta oman kantansa tueksi. Pahiten omaan korvaani ovat särähtäneet kommentit joissa lain läpimenoa on pidetty uhkana perheille, ja lain vastustajat ovat ilmoittaneet olevansa "perheiden puolella". Itse en tulevana perheenisänä voi mitenkään kuvitella mikä on se uhka, jonka perheeni joutuu kohtaamaan tämän lain voimaantulon myötä. Kyllä perheillä tässäkin maassa uhkia riittää: väkivalta, päihteet, työttömyys, köyhyys, mielenterveysongelmat jne. Homoutta en tuon listan jatkoksi osaa kuvitella.
Eduskunnan päätöksen myötä kirkosta eroaminen on taas vahvasti kasvussa. Tällä kertaa syy on hieman erilainen kuin aiemmin. Totutusti Päivi Räsäsen televisioesiintymiset ja kirkon edustajien vanhoilliset kannanotot ovat saaneet arvoliberaalit karkaamaan kirkosta. Nyt kun arkkipiispa Kari Mäkinen on asettunut Facebookissa ja Twitterissä homoliittojen puolelle, ei kirkko maistu enää konservatiiveille. Syvältä näyttää suo kirkon kannalta; aina tulee turpaan, otat kantaa suuntaan tai toiseen.
lauantai 29. marraskuuta 2014
tiistai 25. marraskuuta 2014
Mielitekoja
Viikonloppu oli ja meni ilman uusia blogipäivityksiä. Koitetaanpa taas palata rytmiin. Enni on ollut edelleen väsynyt, ja opaskirjojen mukaan väsymyksen pitäisikin olla nyt suurimmillaan. Tänä maanantaina alkoi siis 10. raskausviikko, joten keskenmenoriskin kannalta kriittinen 12 viikon raja lähenee lähenemistään. Toistaiseksi kaikki on mennyt sujuvasti. Selkeimpänä raskausoireena olen pistänyt merkille mieliteot: rypäleet, klementiinit, banaanijugurtti, nakit, mascarponejäätelö... Näitä on ollut paljon normaalia enemmän. Kokeilin myös itse yhtä Ennin yhdistelmää: nakit ja banaanijugurtti samaan aikaan syötynä. Testiksi jäi mun osalta. Mitä erikoisia mielitekoja muilla on ollut?
Neuvolasta saadussa odotusajan oppaassa annetaan kullekin viikolle vinkkejä ja kerrotaan yleisimmistä oiresta tai muutoksista kyseisellä viikolla. Oppaassa on myös "teknisiä tietoja" alkiosta jokaiselta viikolta. Tämän viikon vauvadata näyttää seuraavalta:
Kertomisaikataulu alkaa olla selvillä. Ensi viikolla olen lomalla, ja aion poiketa Helsingissä vanhempaa siskoani tapaamassa. Samalla reissulla täytyy paljastaa tilanne, sillä en usko näkeväni häntä enää muutoin ennen joulua. Perheelle sitä kertoo nämä asiat mieluiten kasvotusten. Kasvotusten kertominen on muutenkin hauskaa, sillä tällöin voi tarkkailla ihmisten reaktioita. Toiset ovat vilpittömän ilahtuneita, toiset välinpitämättömiä, ja joillain voi näkyä kasvoilla merkkejä muistakin tunteista. Viimeisestä ryhmästä esimerkkinä on meillä viikonloppuna käynyt Ennin ystävä "S". Hän kertoi meille kuinka pari hänen ja Ennin yhteistä tuttua on raskaana; tämän jälkeen Ennikin paljasti hänelle odottavansa myös vauvaa. Ilahtumisen lisäksi kasvoilta oli myös luettavissa haikeutta; S taitaa itsekin kärsiä jonkinasteisesta vauvakuumeesta, mutta ilmeisesti ainakaan vielä ei ole tärpännyt. Lapsettomuudesta kärsiville tai muuten tahtomattaan lapsetta jääneille kertominen on ehkä hankalin mahdollinen tilanne. Voiko odottaa toisen ilahtuvan asiasta, joka muistuttaa siitä mikä häneltä itseltään on kielletty?
 |
| Näitä pitää olla. |
Neuvolasta saadussa odotusajan oppaassa annetaan kullekin viikolle vinkkejä ja kerrotaan yleisimmistä oiresta tai muutoksista kyseisellä viikolla. Oppaassa on myös "teknisiä tietoja" alkiosta jokaiselta viikolta. Tämän viikon vauvadata näyttää seuraavalta:
- pituus: 23-32mm
- paino: 1-2g
- sydämenlyönnit keskimäärin: 177 kertaa minuutissa
- ensimmäiset mitattavat aivoaallot
- tenava alkaa liikkua
Kertomisaikataulu alkaa olla selvillä. Ensi viikolla olen lomalla, ja aion poiketa Helsingissä vanhempaa siskoani tapaamassa. Samalla reissulla täytyy paljastaa tilanne, sillä en usko näkeväni häntä enää muutoin ennen joulua. Perheelle sitä kertoo nämä asiat mieluiten kasvotusten. Kasvotusten kertominen on muutenkin hauskaa, sillä tällöin voi tarkkailla ihmisten reaktioita. Toiset ovat vilpittömän ilahtuneita, toiset välinpitämättömiä, ja joillain voi näkyä kasvoilla merkkejä muistakin tunteista. Viimeisestä ryhmästä esimerkkinä on meillä viikonloppuna käynyt Ennin ystävä "S". Hän kertoi meille kuinka pari hänen ja Ennin yhteistä tuttua on raskaana; tämän jälkeen Ennikin paljasti hänelle odottavansa myös vauvaa. Ilahtumisen lisäksi kasvoilta oli myös luettavissa haikeutta; S taitaa itsekin kärsiä jonkinasteisesta vauvakuumeesta, mutta ilmeisesti ainakaan vielä ei ole tärpännyt. Lapsettomuudesta kärsiville tai muuten tahtomattaan lapsetta jääneille kertominen on ehkä hankalin mahdollinen tilanne. Voiko odottaa toisen ilahtuvan asiasta, joka muistuttaa siitä mikä häneltä itseltään on kielletty?
perjantai 21. marraskuuta 2014
First Time
Toissapäivänä meillä oli vuorossa ensimmäinen neuvolakäynti. Samana päivänä terveyskeskuksessa annettiin influenssarokotteita, joten tuttuja oli paljon liikkeellä. Onneksi pääsimme tekemään käynnin törmäämättä kehenkään sukulaiseen.
Kokeneemmat neuvolakävijät kyllä huomasivat että amatöörit ovat liikkeellä. Kengät olisi pitänyt riisua käytävän alkuun, mutta me saapastelimme bootsit jalassa perille asti. Hetken tarkkailun jälkeen kyllä huomasimme virheemme, ja kävimme riisumassa kenkämme pois. Hieman oudon tuntuista oli hipsutella julkisissa tiloissa sukkasiltaan.
Neuvolan hoitaja oli oikein mukava, ja otti myös minut huomioon käynnillä. Toki keskittyminen pääosin oli Ennissä niin kuin kuuluukin. Ihan kiva suhtautumistapa kuitenkin, eikä minkäänlaisia pelotteluja tai saarnaavia luentoja ollut tarjolla. Influenssarokotuspiikin hoitaja olisi halunnut minuun tökätä, mutta sanoin että ehkä ensi kerralla... Lisää päivämääriä varattiin hurjasti: verikokeita, niskaturvotusultra, lääkärikäynti ja seuraava hoitajakäynti. Ultrassa joudumme (pääsemme?) käymään yksityisellä puolella Tampereella, sillä meidän kotikaupungissamme näitä ei tehdä. Ajan saimme jo vajaan kolmen viikon päähän. Puhuimme myös että ehkä tuon ultran jälkeen voisimme käväistä kertomassa vauvasta tuleville isovanhemmille.
Olimme jotenkin laskeneet raskauden päivän verran pieleen, joten tänään perjantaina mennään kolmannen kuun alussa, yhdeksännellä viikolla; tarkemmin ilmaistuna 8+4. Eli siis kahdeksan viikkoa + neljä päivää niin kuin hoitajakin meille rautalangasta väänsi. Kyllähän nämä toki oli googletettu jo aikaa sitten. Laskettu aika on siis 29.6.2015, joten keskikesän lapsi on tulossa.
Kokeneemmat neuvolakävijät kyllä huomasivat että amatöörit ovat liikkeellä. Kengät olisi pitänyt riisua käytävän alkuun, mutta me saapastelimme bootsit jalassa perille asti. Hetken tarkkailun jälkeen kyllä huomasimme virheemme, ja kävimme riisumassa kenkämme pois. Hieman oudon tuntuista oli hipsutella julkisissa tiloissa sukkasiltaan.
Neuvolan hoitaja oli oikein mukava, ja otti myös minut huomioon käynnillä. Toki keskittyminen pääosin oli Ennissä niin kuin kuuluukin. Ihan kiva suhtautumistapa kuitenkin, eikä minkäänlaisia pelotteluja tai saarnaavia luentoja ollut tarjolla. Influenssarokotuspiikin hoitaja olisi halunnut minuun tökätä, mutta sanoin että ehkä ensi kerralla... Lisää päivämääriä varattiin hurjasti: verikokeita, niskaturvotusultra, lääkärikäynti ja seuraava hoitajakäynti. Ultrassa joudumme (pääsemme?) käymään yksityisellä puolella Tampereella, sillä meidän kotikaupungissamme näitä ei tehdä. Ajan saimme jo vajaan kolmen viikon päähän. Puhuimme myös että ehkä tuon ultran jälkeen voisimme käväistä kertomassa vauvasta tuleville isovanhemmille.
Olimme jotenkin laskeneet raskauden päivän verran pieleen, joten tänään perjantaina mennään kolmannen kuun alussa, yhdeksännellä viikolla; tarkemmin ilmaistuna 8+4. Eli siis kahdeksan viikkoa + neljä päivää niin kuin hoitajakin meille rautalangasta väänsi. Kyllähän nämä toki oli googletettu jo aikaa sitten. Laskettu aika on siis 29.6.2015, joten keskikesän lapsi on tulossa.
 |
| Tällaista matskua saatiin neuvolasta mukaan. |
tiistai 18. marraskuuta 2014
Olen hautausmaa
Tämän päivän teemana on hyväntekeväisyys. Olen ajoittain lahjoitellut hyvin pieniä summia (muutamia euroja, korkeintaan pari kymppiä) erinäisiin hyväntekeväisyyskohteisiin. Lipaskeräyksiin tulee sen tarkemmin asiaa ajattelematta silloin tällöin tipautettua jokunen kolikko; näin varmaan toimii aika moni suomalainen. Harvoin kuitenkaan pysähdytään tarkemmin miettimään voisiko hyväntekeväisyyteen annettavat rahat kohdentaa nimenomaan johonkin itselle tärkeään kohteeseen.
Aiemmin olen tukenut mm. paikallisia mielenterveyskuntoutujia sekä Amnestya ostamalla heidän tuotteitaan. Nyt tulevana isänä huomioni on kiinnittänyt jo pidempään pinnalla ollut Uusi Lastensairaala 2017 -keräys. Tämä projekti on ollut mainiosti toteutettu, ja mukaan on saatu hienosti sekä tavallista kansaa, yrityksiä että yhdistyksiä ja muita yhteisöjä. Oman korteni tähän kekoon kannoin tänään avaamalla blogiini liittyvän ULS2017 keräyslippaan, ja lahjoittamalla sinne pohjakassaksi 30€. Toivon että mahdollisimman moni blogin lukijoista osallistuisi kyseiseen keräykseen edes pienellä, vaikka vain muutaman euron lahjoituksella. Jos rahkeet eivät riitä lahjoitukseen, olisi kiva jos jakaisitte keräyslinkkiä mahdollisimman monelle asiasta kiinnostuneelle. Lahjoituksen voi tehdä myös anonyymisti.
Hyväntekeväisyys on viime vuosina ollut marraskuussa muutenkin kova sana. Etenkin miehillä. Movemberviikset näkyvät katukuvassa selvästi, ja päätin itsekin osallistua kampanjaan enismmäistä kertaa. Viiksien kasvatus on aiheuttanut ainakin runsaasti keskustelua. Työpaikalla kommentteja on sadellut lähes joka päivä; kohteliaimmat ovat kutsuneet 40-luvun Hollywood-tähtien nimillä, ja suorimmat kommentit ovat olleet luokkaa "kamalat" "ei kyllä sovi sulle ollenkaan" tai "toivottavasti nää on vain jotkut eturauhasviikset". Totuushan on että kasvun pitäisi olla hieman tuuheampaa kuin mulla, jotta lopputulos olisi näyttävä. Nyt täytyy vaan todeta että se ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. En aio kuitenkaan osallistua ensi vuonna uudestaan. Töissä muistivat mua myöskin teemaan sopivilla Movember-sukilla:
Illalla mä ja Enni viemme äitini Hectorin konserttiin Tampere-taloon. Itsehän tiedän Hectorin kappaleista tasan kaksi: Juodaan viinaa ja Olen hautausmaa. Noh, ainahan livemusiikki on mielenkiintoista. Taas on tosin tarve keksiä jokin juoni selittämään miksei Enni voi ottaa drinkkiä ennen konserttia. Olisipa se 12. viikko pian täynnä niin saisi levollisin mielin lopettaa tän salailun...
Aiemmin olen tukenut mm. paikallisia mielenterveyskuntoutujia sekä Amnestya ostamalla heidän tuotteitaan. Nyt tulevana isänä huomioni on kiinnittänyt jo pidempään pinnalla ollut Uusi Lastensairaala 2017 -keräys. Tämä projekti on ollut mainiosti toteutettu, ja mukaan on saatu hienosti sekä tavallista kansaa, yrityksiä että yhdistyksiä ja muita yhteisöjä. Oman korteni tähän kekoon kannoin tänään avaamalla blogiini liittyvän ULS2017 keräyslippaan, ja lahjoittamalla sinne pohjakassaksi 30€. Toivon että mahdollisimman moni blogin lukijoista osallistuisi kyseiseen keräykseen edes pienellä, vaikka vain muutaman euron lahjoituksella. Jos rahkeet eivät riitä lahjoitukseen, olisi kiva jos jakaisitte keräyslinkkiä mahdollisimman monelle asiasta kiinnostuneelle. Lahjoituksen voi tehdä myös anonyymisti.
 |
| Faijaksi-blogin ULS 2017 -keräys |
Hyväntekeväisyys on viime vuosina ollut marraskuussa muutenkin kova sana. Etenkin miehillä. Movemberviikset näkyvät katukuvassa selvästi, ja päätin itsekin osallistua kampanjaan enismmäistä kertaa. Viiksien kasvatus on aiheuttanut ainakin runsaasti keskustelua. Työpaikalla kommentteja on sadellut lähes joka päivä; kohteliaimmat ovat kutsuneet 40-luvun Hollywood-tähtien nimillä, ja suorimmat kommentit ovat olleet luokkaa "kamalat" "ei kyllä sovi sulle ollenkaan" tai "toivottavasti nää on vain jotkut eturauhasviikset". Totuushan on että kasvun pitäisi olla hieman tuuheampaa kuin mulla, jotta lopputulos olisi näyttävä. Nyt täytyy vaan todeta että se ken leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. En aio kuitenkaan osallistua ensi vuonna uudestaan. Töissä muistivat mua myöskin teemaan sopivilla Movember-sukilla:
Illalla mä ja Enni viemme äitini Hectorin konserttiin Tampere-taloon. Itsehän tiedän Hectorin kappaleista tasan kaksi: Juodaan viinaa ja Olen hautausmaa. Noh, ainahan livemusiikki on mielenkiintoista. Taas on tosin tarve keksiä jokin juoni selittämään miksei Enni voi ottaa drinkkiä ennen konserttia. Olisipa se 12. viikko pian täynnä niin saisi levollisin mielin lopettaa tän salailun...
maanantai 17. marraskuuta 2014
Revelation
Maanantaiaamuna krapula ja vapina... No ei, ei ole, mutta kolmatta viikkoa jatkunut päänsärky alkaa hieman kiristämään hermoja. Olisikohan tämä nyt jonkinlaista sympatiasärkyä Ennin raskausoireita kohtaan. Ennin oireet ovat tosin olleet yllättävän vähäisiä, kaikki on mennyt superkivuttomasti toistaiseksi. Huomenna alkaa yhdeksäs raskausviikko, jonka pitäisi nettilähteiden mukaan olla pahoinvoinnin huippuviikko. Saa nähdä saataisiinko edes yksi kunnollinen pahoinvointikohtaus aikaiseksi.
Tulevasta vauvasta kertominen on jännittänyt meitä kovasti, ja olemme suunnitelleet tarkkaan milloin kerromme kullekin tuttavalle. Suunnitelmat eivät kyllä ole olleet aivan vedenpitäviä, sillä tieto on ehkä levinnyt vähän enemmän kuin tarkoitus oli.
Koska raskaus on meille niin iso juttu, on ollut jotenkin vaikea havaita että ulkopuolisen silmin asia ei olekaan niin maatajärisyttävä. Ne jotka tietävät, ovat olleet toistaiseksi sitä mieltä että tämä olikin arvattavissa, ja innostus on ollut aika laimeaa. Ihan ymmärrettäväähän tämä on; en minäkään toisten pariskuntien perheenlisäyksistä riehaantuisi sen suuremmin. Jotenkin tämä vaisu reaktio toisissa aiheuttaa kuitenkin itselle aina pettymyksen. Selvästi ilahtuneimmat reaktiot ovat tulleet niiltä, jotka ovat itse samassa tilanteessa. Noh, olemme kuitenkin asettaneet suurimman toivomme äiteihimme. He kyllä järkytyksestä toivuttuaan innostuvat. Tarkoituksena on kuitenkin säästää tämä info joulua edeltävälle viikolle kun 12. raskausviikko on ohi. Olkoon se sitten vaikka ennenaikainen joululahja heille.
Veljeni "J" kävi poikansa meillä vierailulla muutama viikko sitten. J:n tenava on jo iso kakkosluokkalainen, joten tulevaan serkkuun ikäeroa kertyy aika runsaasti. Ei ainakaan tarvitse haaveilla vaatteiden kierrätyksestä, ja eivätköhän ne lelutkin vanhene tuossa ajassa pahemman kerran. Nirsoja kun tuppaavat nykylapset olemaan. Itsehän otimme kaikki käpylehmät hyvillämme vastaan kersana. Not.
Hyväkuntoisen lastensängyn kuitenkin saamme veljeltäni. Vastineeksi veljenpoika saa käydä tyhjentämässä mun varastot Aku-Ankan taskukirjoista. Itse kävin lapsena ratsaamassa kummisetäni kellarin vanhoista akkareista, joissa sivut taisivat vielä olla puoliksi mustavalkoiset ja puoliksi värilliset. Saattaa olla että osa pokkareista oli täysin mustavalkoisiakin. Harmi että nämä on tullut hävitettyä kirpparilla joskus vuosia sitten. Huomasin kuitenkin että kirjoista on nyt tulossa uudet painokset tuplanumeroina, joten nämähän täytyy ilman muuta hankkia varastoon. Jos vaikka jälkikasvukin oppisi arvostamaan laatukirjallisuutta ;)
Tulevasta vauvasta kertominen on jännittänyt meitä kovasti, ja olemme suunnitelleet tarkkaan milloin kerromme kullekin tuttavalle. Suunnitelmat eivät kyllä ole olleet aivan vedenpitäviä, sillä tieto on ehkä levinnyt vähän enemmän kuin tarkoitus oli.
Koska raskaus on meille niin iso juttu, on ollut jotenkin vaikea havaita että ulkopuolisen silmin asia ei olekaan niin maatajärisyttävä. Ne jotka tietävät, ovat olleet toistaiseksi sitä mieltä että tämä olikin arvattavissa, ja innostus on ollut aika laimeaa. Ihan ymmärrettäväähän tämä on; en minäkään toisten pariskuntien perheenlisäyksistä riehaantuisi sen suuremmin. Jotenkin tämä vaisu reaktio toisissa aiheuttaa kuitenkin itselle aina pettymyksen. Selvästi ilahtuneimmat reaktiot ovat tulleet niiltä, jotka ovat itse samassa tilanteessa. Noh, olemme kuitenkin asettaneet suurimman toivomme äiteihimme. He kyllä järkytyksestä toivuttuaan innostuvat. Tarkoituksena on kuitenkin säästää tämä info joulua edeltävälle viikolle kun 12. raskausviikko on ohi. Olkoon se sitten vaikka ennenaikainen joululahja heille.
Veljeni "J" kävi poikansa meillä vierailulla muutama viikko sitten. J:n tenava on jo iso kakkosluokkalainen, joten tulevaan serkkuun ikäeroa kertyy aika runsaasti. Ei ainakaan tarvitse haaveilla vaatteiden kierrätyksestä, ja eivätköhän ne lelutkin vanhene tuossa ajassa pahemman kerran. Nirsoja kun tuppaavat nykylapset olemaan. Itsehän otimme kaikki käpylehmät hyvillämme vastaan kersana. Not.
Hyväkuntoisen lastensängyn kuitenkin saamme veljeltäni. Vastineeksi veljenpoika saa käydä tyhjentämässä mun varastot Aku-Ankan taskukirjoista. Itse kävin lapsena ratsaamassa kummisetäni kellarin vanhoista akkareista, joissa sivut taisivat vielä olla puoliksi mustavalkoiset ja puoliksi värilliset. Saattaa olla että osa pokkareista oli täysin mustavalkoisiakin. Harmi että nämä on tullut hävitettyä kirpparilla joskus vuosia sitten. Huomasin kuitenkin että kirjoista on nyt tulossa uudet painokset tuplanumeroina, joten nämähän täytyy ilman muuta hankkia varastoon. Jos vaikka jälkikasvukin oppisi arvostamaan laatukirjallisuutta ;)
 |
| Jos näillä ei opi lukemaan, niin sitten ei millään :) |
keskiviikko 12. marraskuuta 2014
Sleeping Sun
Olen tänään pohdiskellut omaa rooliani raskauden aikana. Future daddyn pitäisi ilmeisesti olla nykystandardien mukaan aina positiivinen, osallistua ahkerasti kotitöihin ja huomioida puolisoaan joka käänteessä. Myös oikkuihin sopeutuminen ja pyyntöjen ahkera toteuttaminen ovat toivottavia piirteitä. Tiedän olevani kaukana tästä vaatimustasosta, mutta kai se riittää jos parhaansa yrittää?
On luonnollista että odottava äiti on jo raskaushormonienkin vuoksi väsynyt, ja raskausaika on varmasti äidille kymmenen kertaa rankempaa kuin tulevalle isälle. Väsymys on parisuhteissa kuitenkin usein aika tarttuva tila. Mistä tämä sitten johtuu? Ehkä toinen puoliso koittaa ottaa taakkaa väsyneemmän harteilta lisäämällä omaa osuuttaan kodin askareista, tai ehkä yhteiset väsyttävät elämäntavat vaikuttavat molempiin negatiivisesti samaan aikaan. Miten isän - tai tulevan isän - väsymyksestä sitten voi puhua? Kuvittelisin että harvalta löytyy asiaan ymmärrystä. Artikkelin mukaan n. 10% miehistä kärsii masennusoireista raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen. Pitkittyneeksi tila jää noin neljällä prosentilla. Avun hakeminen lienee aika korkean kynnyksen takana, sillä yleensä huomio keskittyy äidin hyvinvointiin. Toivottavasti en itse liity tuon neljän prosentin joukkioon.
Meillä väsymys ei ole ainakaan vielä kovin dramaattista. Enni nukkuu enemmän kuin aiemmin, ja itsekin olen tuntenut oloni väsyneemmäksi viime viikkoina. Ehkä se johtuu jatkuvasta jännitystilasta, ehkä viime viikkojen ylettömästä mässäilystä. Ainakaan en ole tehnyt aiempaa enempää kotitöitä. Tämän Enni voi varmasti vahvistaa.
Tämän myötä energistä talven jatkoa kaikille!
On luonnollista että odottava äiti on jo raskaushormonienkin vuoksi väsynyt, ja raskausaika on varmasti äidille kymmenen kertaa rankempaa kuin tulevalle isälle. Väsymys on parisuhteissa kuitenkin usein aika tarttuva tila. Mistä tämä sitten johtuu? Ehkä toinen puoliso koittaa ottaa taakkaa väsyneemmän harteilta lisäämällä omaa osuuttaan kodin askareista, tai ehkä yhteiset väsyttävät elämäntavat vaikuttavat molempiin negatiivisesti samaan aikaan. Miten isän - tai tulevan isän - väsymyksestä sitten voi puhua? Kuvittelisin että harvalta löytyy asiaan ymmärrystä. Artikkelin mukaan n. 10% miehistä kärsii masennusoireista raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen. Pitkittyneeksi tila jää noin neljällä prosentilla. Avun hakeminen lienee aika korkean kynnyksen takana, sillä yleensä huomio keskittyy äidin hyvinvointiin. Toivottavasti en itse liity tuon neljän prosentin joukkioon.
Meillä väsymys ei ole ainakaan vielä kovin dramaattista. Enni nukkuu enemmän kuin aiemmin, ja itsekin olen tuntenut oloni väsyneemmäksi viime viikkoina. Ehkä se johtuu jatkuvasta jännitystilasta, ehkä viime viikkojen ylettömästä mässäilystä. Ainakaan en ole tehnyt aiempaa enempää kotitöitä. Tämän Enni voi varmasti vahvistaa.
Tämän myötä energistä talven jatkoa kaikille!
maanantai 10. marraskuuta 2014
Mielenrauhan hinta
Nukuin lopulta viime yön kuin viaton lapsi, ja aamulla uni olisi maittanut niin pitkään että teimme lähtöä kovalla kiireellä. Aika varhaisultraan Fertinovalla oli kello 11:00, ja ajomatkalla jännitys nousi huippuunsa. Kaikki mahdolliset pelot pyörivät mielessä. Samalla reissulla Tampereelle olisi voinut tehdä jotain muutakin hyödyllistä, mutta kummallakaan meistä ei ollut mitään kykyä suunnitella muuta ohjelmaa. Veljeni sanoi mulle eilen että mua taitaa jännittää enemmän kuin Enniä. Luulen että velipoika oli oikeassa.
Olimme ultrassa paikalla hyvissä ajoin, ja pienen odottelun jälkeen pääsimme lääkärin luokse. Parit taustakysymykset alle ja menoksi. Tuijottelin sermin yli näyttöä, ja pelkäsin että on siellä mitä hyvänsä, niin en saa kuvasta mitään selvää. Onnekseni olin väärässä. Pieni vaalea puikula näkyi ruudulla tummassa kohdussa, ja vaalean puikulan keskellä pompotteli hurjaa vauhtia pieni sydän. Alkio oli juuri sen kokoinen kuin laskujen mukaan pitikin. Kaveri myös porskutti menemään yksistään, kaksosia ei siis ole tulossa. Lasketuksi ajaksi vahvistui tällä käynnillä 29.6.2015. Kesän lapsi hän on.
Saimme mukaamme muutaman kuvan alkiosta, ja koko lystin loppulaskuksi muodostui n. 100 euroa. Alkuperäinen arvio oli 139 euroa, joten yllätys vastaanotossa oli lopulta miellyttävä. Ultrasta saatu mielen huojennus oli kuitenkin melkoinen, joten sanoisin että raha oli hyvin sijoitettu. Saisivat kyllä tehdä ultrauksen kunnallisellakin puolella ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä, jotta tulevat vanhemmat saisivat jotain mielenrauhaa. Muuten pohdintoja mahdollisesta tuulimunaraskaudesta joutuu pyörittelemään n. viikolle 12 asti. Kai se sitten tulee liian kalliiksi ultrata jokaista raskautta varhaisvaiheessa. Levollisuudelle on tässä yhteiskunnassa hintansa. Se on 101,95 euroa.
Käynnin jälkeen poikkesimme hakemaan Sokokselta salaatit mukaan, ja palasimme kotiin sulattelemaan raskauden muuttumista astetta todelisemmaksi. Taisin loistaa koko matkan kuin Naantalin aurinko. Jännityksen laukeaminen vaati veronsa, ja torkuimme useamman tunnin päiväunet lounaan jälkeen. Nyt on hyvä ja levollinen mieli.
Olimme ultrassa paikalla hyvissä ajoin, ja pienen odottelun jälkeen pääsimme lääkärin luokse. Parit taustakysymykset alle ja menoksi. Tuijottelin sermin yli näyttöä, ja pelkäsin että on siellä mitä hyvänsä, niin en saa kuvasta mitään selvää. Onnekseni olin väärässä. Pieni vaalea puikula näkyi ruudulla tummassa kohdussa, ja vaalean puikulan keskellä pompotteli hurjaa vauhtia pieni sydän. Alkio oli juuri sen kokoinen kuin laskujen mukaan pitikin. Kaveri myös porskutti menemään yksistään, kaksosia ei siis ole tulossa. Lasketuksi ajaksi vahvistui tällä käynnillä 29.6.2015. Kesän lapsi hän on.
 |
| Ensimmäinen foto pikkuisesta. |
Saimme mukaamme muutaman kuvan alkiosta, ja koko lystin loppulaskuksi muodostui n. 100 euroa. Alkuperäinen arvio oli 139 euroa, joten yllätys vastaanotossa oli lopulta miellyttävä. Ultrasta saatu mielen huojennus oli kuitenkin melkoinen, joten sanoisin että raha oli hyvin sijoitettu. Saisivat kyllä tehdä ultrauksen kunnallisellakin puolella ensimmäisen neuvolakäynnin yhteydessä, jotta tulevat vanhemmat saisivat jotain mielenrauhaa. Muuten pohdintoja mahdollisesta tuulimunaraskaudesta joutuu pyörittelemään n. viikolle 12 asti. Kai se sitten tulee liian kalliiksi ultrata jokaista raskautta varhaisvaiheessa. Levollisuudelle on tässä yhteiskunnassa hintansa. Se on 101,95 euroa.
Käynnin jälkeen poikkesimme hakemaan Sokokselta salaatit mukaan, ja palasimme kotiin sulattelemaan raskauden muuttumista astetta todelisemmaksi. Taisin loistaa koko matkan kuin Naantalin aurinko. Jännityksen laukeaminen vaati veronsa, ja torkuimme useamman tunnin päiväunet lounaan jälkeen. Nyt on hyvä ja levollinen mieli.
sunnuntai 9. marraskuuta 2014
Heading for Tomorrow
Hei taas,
Viikonloppuhan meni niin hienosti putkeen kuin vaan saattoi mennä. Hotellihuone uudessa Tornissa oli vaihtunut yläkerrosten huoneesta suurempaan 6. kerroksen huoneeseen. Hieman tylsähkö vaihtoehto, koska pointtihan kuitenkin on päästä katselemaan maisemia mahdollisimman korkealta. Kyllähän me sitten SkyBarissa kävimme ne maisematkin tsekkaamassa - komiaa oli. Muuten hotellin ilme ja ulkoasu oli kaikin puolin tyylikäs, joskin muutamia epäkäytännöllisyyksiä löytyi. Ehkä tässä voidaan osa laittaa vielä alkukankeuden piikkiin. Kokonaisarvosana vierailulle vaatimaton 7-. Huonekuva moodiin sopivasti jo sotketusta huoneesta:
Illalla kävimme Ennin kanssa katsomassa Muumit Rivieralla -leffan, joka oli ihan mukiinmenevä. En kyllä ymmärrä mikä tuon elokuvan oikea kohdeyleisö on, ei se varsinainen lastenelokuva ole, mutta eipä siinä kyllä riittävästi jäynää ole varttuneemmillekaan. Arvosana 7+.
Leffan jälkeen menimme syömään Gringos Locosiin sisareni Katjan kanssa. Rafla oli varsin mukava ilmapiiriltään ja ruokakin toimi hyvin. (9-) Katja oli paikalla ennen meitä, ja oli ostanut pöytään valmiiksi sangriakannun. Meidät nähdessään hän alkoi kaataa juomia ahkerasti kolmeen lasiin. Totesimme että tässä on turha lähteä feikkaamaan millään antibioottikuureilla, joten paukautimme totuuden Ennin raskaudesta. Katja otti asian varsin tyynesti, ja totesi aavistelleensa jo aiemmin jotain tällaista. Hämmentävää. Veljeni liittyi vielä seuraan kun olimme jo muut saaneet aterioitua, ja hän tilasi välittömästi Ennille kuohuviinin syntymäpäivän kunniaksi. Jouduimme tässä vaiheessa paljastamaan totuuden myös hänelle. Kommentti taisi olla suunnilleen "johan sitä on tässä odotettukin" :D
Nyt olemme siis kertoneet jo ennen varhaisultraa huomattavasti useammalle ihmiselle kuin tarkoitus alunperin oli. Jännitys on huomiselle pinnassa kun menemme ensimmäistä kertaa tsekkaamaan kuuluuko sydänääniä, ja katsomaan näkyykö pikkuinen oikealla paikallaan. Kun tämä raskaus on nyt jo useammalle ihmiselle tullut paljastettua, niin olisi kahta kauheampaa todeta että raskaus olisi ns. tuulimuna, tai jotain muuta olisi pielessä. Näitä mahdollisuuksia on tullut pyöriteltyä mielessä edestakaisin. Sormet ja varpaat ristiin että kaikki on kunnossa. Huomenna seuraa varmasti lisäpäivitystä tilanteesta...
Viikonloppuhan meni niin hienosti putkeen kuin vaan saattoi mennä. Hotellihuone uudessa Tornissa oli vaihtunut yläkerrosten huoneesta suurempaan 6. kerroksen huoneeseen. Hieman tylsähkö vaihtoehto, koska pointtihan kuitenkin on päästä katselemaan maisemia mahdollisimman korkealta. Kyllähän me sitten SkyBarissa kävimme ne maisematkin tsekkaamassa - komiaa oli. Muuten hotellin ilme ja ulkoasu oli kaikin puolin tyylikäs, joskin muutamia epäkäytännöllisyyksiä löytyi. Ehkä tässä voidaan osa laittaa vielä alkukankeuden piikkiin. Kokonaisarvosana vierailulle vaatimaton 7-. Huonekuva moodiin sopivasti jo sotketusta huoneesta:
Illalla kävimme Ennin kanssa katsomassa Muumit Rivieralla -leffan, joka oli ihan mukiinmenevä. En kyllä ymmärrä mikä tuon elokuvan oikea kohdeyleisö on, ei se varsinainen lastenelokuva ole, mutta eipä siinä kyllä riittävästi jäynää ole varttuneemmillekaan. Arvosana 7+.
Leffan jälkeen menimme syömään Gringos Locosiin sisareni Katjan kanssa. Rafla oli varsin mukava ilmapiiriltään ja ruokakin toimi hyvin. (9-) Katja oli paikalla ennen meitä, ja oli ostanut pöytään valmiiksi sangriakannun. Meidät nähdessään hän alkoi kaataa juomia ahkerasti kolmeen lasiin. Totesimme että tässä on turha lähteä feikkaamaan millään antibioottikuureilla, joten paukautimme totuuden Ennin raskaudesta. Katja otti asian varsin tyynesti, ja totesi aavistelleensa jo aiemmin jotain tällaista. Hämmentävää. Veljeni liittyi vielä seuraan kun olimme jo muut saaneet aterioitua, ja hän tilasi välittömästi Ennille kuohuviinin syntymäpäivän kunniaksi. Jouduimme tässä vaiheessa paljastamaan totuuden myös hänelle. Kommentti taisi olla suunnilleen "johan sitä on tässä odotettukin" :D
Nyt olemme siis kertoneet jo ennen varhaisultraa huomattavasti useammalle ihmiselle kuin tarkoitus alunperin oli. Jännitys on huomiselle pinnassa kun menemme ensimmäistä kertaa tsekkaamaan kuuluuko sydänääniä, ja katsomaan näkyykö pikkuinen oikealla paikallaan. Kun tämä raskaus on nyt jo useammalle ihmiselle tullut paljastettua, niin olisi kahta kauheampaa todeta että raskaus olisi ns. tuulimuna, tai jotain muuta olisi pielessä. Näitä mahdollisuuksia on tullut pyöriteltyä mielessä edestakaisin. Sormet ja varpaat ristiin että kaikki on kunnossa. Huomenna seuraa varmasti lisäpäivitystä tilanteesta...
perjantai 7. marraskuuta 2014
Before the Winter
Tänään oli Ennin syntymäpäivä, mikä tarkoitti että eilen oli paniikkipäivä Ideaparkissa lahjahankintojen kanssa. Korupuolta sieltä kuitenkin lopulta löytyi, ja ainakin mulle uskoteltiin että lahja oli mieluisa. Mitäpä sitä muutakaan siinä pakettia avatessa voi toisaalta sanoa... Skumppaa en voinut ostaa sattuneesta syystä, joten pistin lahjapakettiin muiden juttujen lisäksi pullon muumilimppaa. Hyvin näytti sekin maistuvan.
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsastamaan Tampereen uusi hotelli Torni. Huone on jossain 18. kerroksen yläpuolella, joten toivottavasti maisemat ovat kohdillaan. Lupasimme treffata myös siskoni drinkkien merkeissä jossain vaiheessa iltaa, joten täytyy jälleen laatia sotasuunnitelma miten saada Ennille huomaamattomasti aina alkoholiton drinksu nenän eteen. Olemme tulleet siihen tulokseen että sukulaiset saavat odottaa vauvauutisia vähintäänkin joulukuulle asti. Parasta ehkä olisi että muksun isovanhemmat saisivat tietää vasta päivää tai kahta ennen jouluaattoa, jotta nokkelat lahjat tuleville vanhemmille olisivat minimissään.
Olen lähestulkoon varma että raskausoireet ovat tarttuvia. Sen lisäksi että molemmat olemme jatkuvasti väsyneitä, olemme myös syöneet tämän viikon aikana enemmän ruokaa kuin alkuvuonna yhteensä. En normaalisti käy juurikaan pikaruokapaikoissa, mutta sekä Hese että Mäkki ovat tulleet tällä viikolla tutuiksi. Tänään mulla oli jopa sympatia-aamupahoinvointia. Toivottavasti kaikki ei sentään mene aivan yksi yhteen, ja keväällä mun ja Ennin mahat edes olisivat hieman eri kokoiset.
Talvi on tullut Pirkanmaalle eilisen aikana, ja aikamoisia suhareita on liikenteessä näkynyt. Eilen maantiellä keskinopeus oli n. 40 km/h. Ei turhauttanut. Ei ollenkaan. On se jännä että joillain on jokavuotinen tapa venyttää renkaanvaihtoa niin pitkälle että on jo myöhäistä. Sitten liukastellaan pitkin katuja parhaassa tapauksessa muita päin. Ei ole kovin kohteliasta käytöstä teloa muita ja muiden mukuloita.
Tästäkin huolimatta hauskaa ja rentoa viikonloppua! :)
 |
| http://www.kalevalakoru.fi/fi/ |
Huomenna olisi tarkoitus mennä katsastamaan Tampereen uusi hotelli Torni. Huone on jossain 18. kerroksen yläpuolella, joten toivottavasti maisemat ovat kohdillaan. Lupasimme treffata myös siskoni drinkkien merkeissä jossain vaiheessa iltaa, joten täytyy jälleen laatia sotasuunnitelma miten saada Ennille huomaamattomasti aina alkoholiton drinksu nenän eteen. Olemme tulleet siihen tulokseen että sukulaiset saavat odottaa vauvauutisia vähintäänkin joulukuulle asti. Parasta ehkä olisi että muksun isovanhemmat saisivat tietää vasta päivää tai kahta ennen jouluaattoa, jotta nokkelat lahjat tuleville vanhemmille olisivat minimissään.
Olen lähestulkoon varma että raskausoireet ovat tarttuvia. Sen lisäksi että molemmat olemme jatkuvasti väsyneitä, olemme myös syöneet tämän viikon aikana enemmän ruokaa kuin alkuvuonna yhteensä. En normaalisti käy juurikaan pikaruokapaikoissa, mutta sekä Hese että Mäkki ovat tulleet tällä viikolla tutuiksi. Tänään mulla oli jopa sympatia-aamupahoinvointia. Toivottavasti kaikki ei sentään mene aivan yksi yhteen, ja keväällä mun ja Ennin mahat edes olisivat hieman eri kokoiset.
Talvi on tullut Pirkanmaalle eilisen aikana, ja aikamoisia suhareita on liikenteessä näkynyt. Eilen maantiellä keskinopeus oli n. 40 km/h. Ei turhauttanut. Ei ollenkaan. On se jännä että joillain on jokavuotinen tapa venyttää renkaanvaihtoa niin pitkälle että on jo myöhäistä. Sitten liukastellaan pitkin katuja parhaassa tapauksessa muita päin. Ei ole kovin kohteliasta käytöstä teloa muita ja muiden mukuloita.
Tästäkin huolimatta hauskaa ja rentoa viikonloppua! :)
tiistai 4. marraskuuta 2014
Far in the Future
Tänään alkoi seitsemäs raskausviikko, ja fiilikset ovat yhä tasoittuneet alkuhuumasta. Pelonsekaiset epäilykset häilyvät kuitenkin mielessä. Meneekö kaikki hyvin, vai tuleeko keskenmeno? Onko siellä masussa minkäänlaista alkiota lainkaan? Jos on, onko kaikki normaalisti ja tuleeko mukulasta terve? Varmaankin kaikki aika tyypillisiä odottavien vanhempien mietteitä. Enni vaikuttaa tässäkin asiassa paljon minua rauhallisemmalta. Kuinkakohan tyypillistä on että tuleva isä hermoilee äitiä enemmän näistä asioista... Pitäisi varmaankin yrittää pysyä ulkoisesti mahdollisimman tyynenä, etten stressaa ja hermostuta Enniä yhtään tarvittavaa enempää. Tukea ja vakauttahan hän minulta tässä tilanteessa lähinnä tarvitsee. Matka on kuitenkin vielä pitkä, ja turha alkuvaiheen hermoilu ei edistä mitään. Lapsen syntymä tuntuu tässä vaiheessa kovin kaukaiselta asialta.
Varasimme ajan varhaisraskauden ultraan ensi viikon maanantaiksi, jolloin ollaan seitsemännen viikon lopulla. Siellä ainakin pitäisi kuulla pompottaako pikkuisen sydän paikallaan, ja onko kaveri muutenkin kehittynyt ajankohtaan nähden normaalisti. Jos kaikki on kuten pitäisi, niin ehkä se hieman hälventää omia huolia. Aika kalliiksi tuo pelkkä mielenrauhan tavoittelu kuitenkin tulee, sillä ultran hinta-arvio Tampereen Fertinovalla oli 139€.
Kovin edullista ei ole mielenrauhan edistäminen muutenkaan. Olen kärsinyt jo pidempään ahdistus- ja paniikkioireista, ja lääkärini ehdotti että nyt kun perheenlisäystäkin on tulossa, olisi hyvä käydä asioita läpi ihan terapiassa. Kela-korvauksen jälkeenkin terapian hinta on yli 150€ kuussa, eikä tuo ole tavalliselle työläiselle mikään pieni summa. Ehkä asia on kuitenkin sen verran tärkeä, että tuon rahasumman pystyn vuoden ajan itseeni sijoittamaan. Toivottavasti saan sijoitukselle toivotun tuoton. Pienet epäilykset tästäkin on ilmassa.
Loppuhuomautuksena löysin jo paikan, josta voin tehdä ensimmäiset vauvatarvikehankinnat. Nämä ovat nimenomaan niitä hankintoja, jotka joudun ehkä tekemään Enniltä salassa. Hyväksyntää tuskin muuten tulee. Esimerkki alla. :)
Varasimme ajan varhaisraskauden ultraan ensi viikon maanantaiksi, jolloin ollaan seitsemännen viikon lopulla. Siellä ainakin pitäisi kuulla pompottaako pikkuisen sydän paikallaan, ja onko kaveri muutenkin kehittynyt ajankohtaan nähden normaalisti. Jos kaikki on kuten pitäisi, niin ehkä se hieman hälventää omia huolia. Aika kalliiksi tuo pelkkä mielenrauhan tavoittelu kuitenkin tulee, sillä ultran hinta-arvio Tampereen Fertinovalla oli 139€.
Kovin edullista ei ole mielenrauhan edistäminen muutenkaan. Olen kärsinyt jo pidempään ahdistus- ja paniikkioireista, ja lääkärini ehdotti että nyt kun perheenlisäystäkin on tulossa, olisi hyvä käydä asioita läpi ihan terapiassa. Kela-korvauksen jälkeenkin terapian hinta on yli 150€ kuussa, eikä tuo ole tavalliselle työläiselle mikään pieni summa. Ehkä asia on kuitenkin sen verran tärkeä, että tuon rahasumman pystyn vuoden ajan itseeni sijoittamaan. Toivottavasti saan sijoitukselle toivotun tuoton. Pienet epäilykset tästäkin on ilmassa.
Loppuhuomautuksena löysin jo paikan, josta voin tehdä ensimmäiset vauvatarvikehankinnat. Nämä ovat nimenomaan niitä hankintoja, jotka joudun ehkä tekemään Enniltä salassa. Hyväksyntää tuskin muuten tulee. Esimerkki alla. :)
 |
| http://www.tps-shop.fi/tps_shop-vauvatuotteet |
sunnuntai 2. marraskuuta 2014
Piilottelua
Hei vaan!
Tänään (tai eilen, kello lienee jo yli puolenyön) meillä oli Ennin sukulaisia syömässä ja istumassa iltaa. Söimme pari kattausta, pelailimme lautapelejä ja katsoimme telkkaria. Jotkut jopa innostuivat tanssahtelemaan. Tarjolla oli alkoholijuomia, viiniä, olutta, glögiä yms. Onneksi Enni toimi suurimman osan illasta juomanlaskijana, ja muut eivät huomanneet hänen kaatavan omaan lasiinsa aina alkoholitonta versiota.
Pyhäinpäivän ruokatarjoilun lisäksi kävimme isän haudalla viemässä kynttilän laatan reunalle. Puoliksi kuolleet kanervat alleviivasivat isän loppuelämää. Haudalle ei taida kovin montaa hoitajaa löytyä.
Aikaisemmin tällä viikolla teimme uuden raskaustestin. Ehkä halusimme uudella testillä varmistaa raskauden, tai ainakin todeta sen etenevän jotenkin. Varmaa tietoa etenemisestä tämä tuskin tuottaa, mutta rohkaisi ainakin mieltä nähdä näytössä lukema 3+ edellisen 2-3 sijaan. Testin jälkeen varasimme ensimmäisen neuvola-ajan, ja saimme pari päivää myöhemmin postissa esitietolomakkeita vinon pinon. Lomakkeissa kyseltiin paljon ruokatottumuksista, yleisestä terveystilasta sekä päihteidenkäytöstä. Päihdekyselylomakkeessa kohtuullisen säännöllisesti käyttämäni reseptilääkkeet (Diapam, Xanor) olivat luokiteltu suunnilleen samaan nippuun huumausaineiden kanssa. Keljutttaa pistää ruksia ruutuun "olen käyttänyt viimeisen 10 päivän aikana" kun kyselyssä varmaankin haetaan ennemminkin ko. lääkkeiden väärinkäyttäjiä, kuin oikeisiin oireisiin lääkkeitä käyttäviä henkilöitä. Noh, ehkä tämänkin asian saa neuvolatädille selitettyä kasvotusten. Töistä jo luvattiin että pääsen ensimmäiseen neuvolaan mukaan työvuoroista riippumatta.
Toinen viikko tiedossa olevaa raskautta (6. raskausviikko) on mennyt vähän rauhallisemmin kuin edellinen viikko. Hysteria on vähän laantunut, ja olemme hieman rauhallisemmin tulkinneet oireita ja merkkejä raskaudesta. Pahoinvointia Ennillä ei ole juuri ollut, mutta unirytmi on muuttunut täysin, rinnoissa on pientä arkuutta ja ruokahalu on kasvanut kummasti. Lienevät kaikki terveen raskauden merkkejä.
Olemme pohtineet edelleen milloin kertoa raskaudesta kullekin läheiselle. Molemmat olemme kertoneet ensin asiaan hieman neutraalimmin suhtautuville työkavereille, ja itse olen tämän lisäksi kertonut yhdelle läheiselle naispuoleiselle ystävälle. En olisi kertonut hänellekään muuten, mutta hän otti esille nähneensä unta minusta ja Ennistä kahden lapsen kanssa. Pakkohan siinä oli tunnustaa että jonkinlaisesta enneunesta saattoi olla kyse.
Läheisimmille sukulaisille ja ystäville tekisi myös kovasti mieli kertoa, mutta järki sanoo että ensimmäiset ultrat ja ensimmäinen kolmannes raskaudesta olisi hyvä olla takana ensin. Katsotaan miten maltti kestää. Tuntuu siltä että olen itse Enniä kärsimättömämpi kertomaan raskaudesta eteenpäin. Kyllä naisetkin joskus osaavat olla kylmäpäisiä. Milloin olette itse kertoneet tulevasta vauvasta tuttaville ja sukulaisille? Kenelle olette kertoneet ensimmäisenä? Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Tänään (tai eilen, kello lienee jo yli puolenyön) meillä oli Ennin sukulaisia syömässä ja istumassa iltaa. Söimme pari kattausta, pelailimme lautapelejä ja katsoimme telkkaria. Jotkut jopa innostuivat tanssahtelemaan. Tarjolla oli alkoholijuomia, viiniä, olutta, glögiä yms. Onneksi Enni toimi suurimman osan illasta juomanlaskijana, ja muut eivät huomanneet hänen kaatavan omaan lasiinsa aina alkoholitonta versiota.
Pyhäinpäivän ruokatarjoilun lisäksi kävimme isän haudalla viemässä kynttilän laatan reunalle. Puoliksi kuolleet kanervat alleviivasivat isän loppuelämää. Haudalle ei taida kovin montaa hoitajaa löytyä.
Aikaisemmin tällä viikolla teimme uuden raskaustestin. Ehkä halusimme uudella testillä varmistaa raskauden, tai ainakin todeta sen etenevän jotenkin. Varmaa tietoa etenemisestä tämä tuskin tuottaa, mutta rohkaisi ainakin mieltä nähdä näytössä lukema 3+ edellisen 2-3 sijaan. Testin jälkeen varasimme ensimmäisen neuvola-ajan, ja saimme pari päivää myöhemmin postissa esitietolomakkeita vinon pinon. Lomakkeissa kyseltiin paljon ruokatottumuksista, yleisestä terveystilasta sekä päihteidenkäytöstä. Päihdekyselylomakkeessa kohtuullisen säännöllisesti käyttämäni reseptilääkkeet (Diapam, Xanor) olivat luokiteltu suunnilleen samaan nippuun huumausaineiden kanssa. Keljutttaa pistää ruksia ruutuun "olen käyttänyt viimeisen 10 päivän aikana" kun kyselyssä varmaankin haetaan ennemminkin ko. lääkkeiden väärinkäyttäjiä, kuin oikeisiin oireisiin lääkkeitä käyttäviä henkilöitä. Noh, ehkä tämänkin asian saa neuvolatädille selitettyä kasvotusten. Töistä jo luvattiin että pääsen ensimmäiseen neuvolaan mukaan työvuoroista riippumatta.
Toinen viikko tiedossa olevaa raskautta (6. raskausviikko) on mennyt vähän rauhallisemmin kuin edellinen viikko. Hysteria on vähän laantunut, ja olemme hieman rauhallisemmin tulkinneet oireita ja merkkejä raskaudesta. Pahoinvointia Ennillä ei ole juuri ollut, mutta unirytmi on muuttunut täysin, rinnoissa on pientä arkuutta ja ruokahalu on kasvanut kummasti. Lienevät kaikki terveen raskauden merkkejä.
Olemme pohtineet edelleen milloin kertoa raskaudesta kullekin läheiselle. Molemmat olemme kertoneet ensin asiaan hieman neutraalimmin suhtautuville työkavereille, ja itse olen tämän lisäksi kertonut yhdelle läheiselle naispuoleiselle ystävälle. En olisi kertonut hänellekään muuten, mutta hän otti esille nähneensä unta minusta ja Ennistä kahden lapsen kanssa. Pakkohan siinä oli tunnustaa että jonkinlaisesta enneunesta saattoi olla kyse.
Läheisimmille sukulaisille ja ystäville tekisi myös kovasti mieli kertoa, mutta järki sanoo että ensimmäiset ultrat ja ensimmäinen kolmannes raskaudesta olisi hyvä olla takana ensin. Katsotaan miten maltti kestää. Tuntuu siltä että olen itse Enniä kärsimättömämpi kertomaan raskaudesta eteenpäin. Kyllä naisetkin joskus osaavat olla kylmäpäisiä. Milloin olette itse kertoneet tulevasta vauvasta tuttaville ja sukulaisille? Kenelle olette kertoneet ensimmäisenä? Kaikki kommentit ovat tervetulleita!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)