Tervetuloa seuraamaan blogiani, joka ainakin alkuvaiheessa keskittyy kuvaamaan kasvua isäksi nollapisteestä. Tässä ensimmäisessä merkinnässä kerron hieman omasta taustastani, sekä fiiliksistä sillä hetkellä kun avopuolisoni raskaus vahvistui. Yritän ainakin alussa vaalia anonymiteettiä teksteissä, ja kutsun puolisoani aliaksella "Enni".
Olen alle kolmekymppinen mies Pirkanmaalta, ja perheen perustaminen on tullut minulle askeleen lähemmäksi. Enni teki viime viikolla positiivisen raskaustestin. Olen yrittänyt löytää netistä tietoa "isän raskausviikoista" tai ensimmäistä isyyttä koskevia blogitekstejä. Saalis oli kuitenkin laihahko, joten päädyin kirjoittamaan asiasta itse. Toivottavasti voin jakaa fiiliksiä ja tuntemuksia muiden vastaavassa vaiheessa olevien kanssa.
Oma perhetaustani on rikkonaisen monipuolinen isän alkoholismin, vanhempieni eron ja uusioperheen rakentumisen myötä. Moniin lähisukulaisiin yhteydenpito on alkanut vasta aikuisiällä, ja silloinkin harvakseltaan. Yhden velipuolistani menetin ollessani yläasteikäinen, joskaan en ollut ollut häneen varhaislapsuuteni jälkeen missään yhteydessä. Kuolema tapahtui epäselvissä olosuhteissa, joita varjostivat mielenterveysongelmat ja mahdollinen lääkkeiden ja alkoholin väärinkäyttö.
Isäni menehtyi aiemmin tänä vuonna todennäköisesti alkoholismin ja hoitamattoman diabeteksen aiheuttamaan terveyden pettämiseen. Kuolinsyy on vielä epäselvä.
Luulen, että juuri isäni kuolema oli minulle eräänlainen viimeinen sykäys ottaa askel oman perheen perustamisen suuntaan. Luin juuri kirjoittamaani koulutehtävää parin vuoden takaa, jossa suunnittelin että minulla on lapsia viiden vuoden sisällä. Jonkinlaisena ajatuksena tämä on siis ollut mielessä jo pidemmän aikaa.
Olimme loppukesästä matkalla Ennin vanhempien mökille, ja automatkalla heitin varovaisesti ilmoituksen josko ehkäisypillerit voisi vähitellen jättää syömättä, ja kondomit dumpata roskikseen. En muista enää varmaksi kumpi ajoi, mutta keskustelunaihe ei ollut selvästikään sopiva automatkalle. Pelkäsin loppumatkan viekö innostus ojaan vai allikkoon. Puhuimme myöhemmin asian selväksi, ja sovimme että meneillään olevat pillerit Enni syö loppuun, jonka jälkeen yritys alkakoon.
Ensimmäinen mahdollinen yritysajankohta osui lokakuun alkupuolelle, ja Enni oli innoissaan laskenut ovulaatiopäivät valmiiksi. Itse olin tuolloin jotakuinkin pihalla ovuloinneista ja päivistä ja koko touhun matemaattisuudesta. Silloin seksiä piti kuitenkin harrastaa vähintään joka toinen päivä, oli väsynyt tai ei. Velvollisuusseksi ei ollutkaan aiemmin tullut tutuksi näin miehisestäkin näkökulmasta.
Pari viikkoa yrityksen jälkeen kävimme seuraavan viestienvaihdon:
E: "Massu ollut tän päivää vähän kipeä. Ei taida vauva olla tulossa vaan jotain ihan muuta :("
M: "Voi kurja"
E: "Nooh, eihän sitä vielä tiedä, mutta nyt olis sellainen olo. Olishan se erikoista jos toisin olisi :P"
Ajattelimme että yritys vie vähintään muutaman kuukauden ennen kuin tärppää, jos vielä silloinkaan. Kuitenkin, Enni teki varmuuden vuoksi muutamat raskaustestit, joissa ylimääräisiä viivoja ei näkynyt. Kunnes eräänä aamuna noin viikko sitten mut herätettiin tällä:
Monttu auki jäin noita liuskoja ihmettelemään. Mun mielestä noi näytti jotenkin haaleilta, mutta Ennillä oli vertailupohjaa edellisistä, ja se intti että kyllä siinä ihan selvä positiivinen tulos on. Ensimmäinen aamu meni hieman epäuskoisesti, enkä oikein kiinnittänyt asiaan sen kummempaa huomiota. Ei nää jutut heti iske tajuntaan välttämättä. Hetken rauhallinen sulattelu on ainakin meille hitaamman puoleisille miehille paikallaan.
Pari päivää myöhemmin Enni teki uuden aika fancyn digitaalisen testin varmistukseksi. Tulos tässä:
Nyt se varmistui, jotain kehitystä siellä on. Ja tärppäys heti ensimmäisestä yrityksestä! Aikamoista. Tästä hetkestä asti täpinä ja panikointi on ollut melkoista, yllättäen ehkä hieman enemmän mun puolelta. Ainakin Enni peittää omat ajatuksensa ja mahdolliset huolensa paremmin. Mulla takaraivossa hakkaa koko ajan pelko "vielä tässä voi jotain tapahtua". Innostus molemmilla on kuitenkin ollut huikeaa.
Miten muilla tulevilla isillä (ja miksei äideilläkin) on ensimmäiset positiiviset testit otettu vastaan? Millä fiiliksillä ensimmäiset päivät menivät?
