H-hetki

Blogin kirjoitus pysähtyi keväällä kuin seinään. Asiat ovat kuitenkin menneet pääosin mukavasti tuon jälkeen,  ja terve poikavauva syntyi Taysissa 9. heinäkuuta. Tarkoituksenani on nyt hieman reflektoida aikaa taaksepäin synnytyksestä nykytilanteeseen.

Laskettu aika meni ja tuli juhannuksen jälkeen, eikä vauva osoittanut minkäänlaisia merkkejä halusta putkahtaa maailmaan. Tulevat vanhemmat ovat tuossa tilanteessa tietenkin kärsimättömiä, mutta isovanhemmat ovat aivan oma lukunsa. Tilannetiedotuksia piti antaa suuntaan jos toiseen jatkuvalla syötöllä. Lopulta jännitys laukesi torstaina aamuyöllä heinäkuun yhdeksäntenä päivänä. Ennille oli varattu perjantaille aika yliaikaiskontrolliin, jossa päätettäisiin synnytyksen käynnistämisestä. Poikamme päätti kuitenkin toisin.

Lapsivedet menivät torstaina aamuyöllä neljän jälkeen. Olimme yllättävän rauhallisia, vaikka jännitys olikin pinnan alla kytemässä. Soitimme Taysiin, josta kehotettiin meitä tulemaan paikalle ennnen puolta päivää. Kävimme rauhassa suihkussa ja pohdiskelin aamukahvin keittämistä kun Ennillä alkoivat supistukset. Hyvin nopeasti alun jälkeen supistukset alkoivat tulla alle 10 minuutin välein, ja jo viiden jälkeen olimme autossa matkalla kohti Tamperetta. Automatkalla supistukset tulivat jo lähes viiden minuutin välein, ja taisipa itsellänikin kaasujalka painua hieman tavallista enemmän pohjaan.

Sairaalassa asiat etenivät hieman rauhallisempaa tahtia, ja ensimmäiset hoitajat epäilivät että saatamme vielä lähteä seuraavaksi yöksi kotiin. Poikamme oli kuitenkin päättänyt toisin, ja lopulta olimme synnytyssalissa yhdentoista maissa aamupäivällä. Synnytys sujui hyvin, tai niin ainakin kuvittelen. Mitäpä mies synnytyksestä ymmärtää - varsinkaan ensikertalainen? Tapahtuman seuraaminen vieressä ei tehnyt heikkoa, mutta tietty avuttomuuden tunne tilanteessa miehellä kuitenkin on. Juuri mitään ei voi tehdä eikä sanoa; läsnäolo itsessään ehkä tuo tulevalle äidille jonkin verran tukea. Itse erehdyin sanomaan Ennille "hyvin se menee" kun vauvan pää alkoi olla osittain ulkona. Vastauksena sain niin pahan silmän osakseni, että vaikenin loppusynnytyksen ajaksi kuin muuri.

Poikamme syntyi lopulta klo 15:17; painoa pikkumiehellä oli nelisen kiloa ja pituutta 52,5cm. Pisteitä poitsu sai yhdeksän kymmenestä. Kaikki oli siis ainakin alustavasti mallillaan, ja pian pieni kapaloitu käärö lykättiin onnellisen isän syliin äidin toipuessa synnytyksestä. Toki ensin syliteltiin äidin mahan päällä hetken aikaa.

Synnytyksen jälkeiset tapahtumat ovat niitä, joista neuvolassa ei juuri keskustella ennakkoon. Perusolettamus on että asiat menevät hienosti ja päivän parin päästä perhe lähtee yhdessä kotiin harjoittelemaan uutta elämää. Moni asia voi kuitenkin yllättää, ja suunnitelmat saattavat mennä täysin uusiksi. Meidät yllätti jo synnytyssalissa pojan niskasta löytynyt hemangiooma eli verisuonikasvain. Kasvain on hyvänlaatuinen, ja meidän tapauksessamme onneksi suhteellisen näkymättömällä paikalla. Ei saisi olla pinnallinen, mutta suuri hemangiooma näkyvällä paikalla voi olla melkoinen rasite lapsen elämässä. Poikkeavuuden löytyminen tarkoitti myös, että emme päässeet toivomaamme potilashotelliin, sillä hemangiooma piti tutkia tarkemmin seuraavana päivänä. Tämä oli lopulta onni onnettomuudessa.

Syntymää seuranneen viikon tapahtumista voisi kirjoittaa pitemmänkin selostuksen, mutta tiivistetään tarinaa hieman. Poika joutui viettämään lastenosastolla viikon päivät johtuen hemangiooman seurannasta, korkeista tulehdusarvoista ja matalasta sydämen sykkeestä. Myös raskauden aikana normeista poikenneita munuaisaltaita tutkittiin vielä syntymän jälkeenkin. Uunituoreille vanhemmille kovin paikka oli palata viikonloppuna kotiin yöksi kaksistaan. Ei sen pitänyt mennä alkuunkaan näin. Tunne oli ontto ja tyhjä, vaikka tiesimme vauvan olevan hyvässä hoidossa sairaalassa.

Viiden sairaalapäivän jälkeen päätimme ottaa huoneen potilashotellista, jotta pääsemme helpommin olemaan pojan luona päivisin. Matka Valkeakoskelta Tampereelle ei ole pitkä, mutta raskas se voi näissä olosuhteissa olla. Ensimmäisenä iltana potilashotellissa Ennille nousi korkea kuume ja lähdimme Acutaan tarkistuttamaan ettei kyseessä ole jokin synnytykseen liittyvä tulehdus. Ennin olisi protokollan mukaan kuulunut lähteä Valkeakoskelle päivystykseen, mutta Acuta + synnytysvuodeosaston lääkäri toimivat hienosti ja poikkesivat säännöstä ottaen Ennin uudestaan synnytysvuodeosastolle sisään antibioottitippaan. (Tämä ei ollut niin itsestäänselvä toimintatapa kuin voisi kuvitella.)

Pari päivää olimme siis hajaantuneena Taysin alueella seuraavasti: lapsemme lastenosastolla kanyyli päässään, Enni synnytysvuodeosastolla ja minä potilashotellissa. Kaiken lisäksi lastenosasto oli ilmeisesti jonkinlaisen bakteeriepidemian vuoksi osittaisessa karanteenissa, eikä Enni saanut tulla katsomaan lasta synnytysvuodeosastolta. Minulle jäi siis viestinviejän rooli; kävin hakemassa Enniltä pumpattua maitoa, lähdin syöttämään pojan lastenosastolle ja lopulta palasin kertomaan Ennille pojan tuoreimmat kuulumiset.

Lopulta kuitenkin pojan tulehdusarvot laskivat riittävän alas, sydämen syke nousi riittävän korkeaksi, ja muutkin asiat todettiin hoituvan tiiviillä seurannalla. Enni ja poikamme saivat samana päivänä kotiutuspaperit ja pääsimme aloittelemaan hieman normaalimpaa perhe-elämää kotioloissa.

Kaikista pienistä ongelmista huolimatta poikamme voi nyt oikein hyvin ja on iloinen pieni vesseli. Taysin henkilökunta oli erittäin mukavaa ja sympaattista minne tahansa menimmekin. Kiitokset etenkin lastenosasto 5:n porukalle sekä synnytyksiä hoitaville kätilöille. Jatkuvasta kiireestä huolimatta homma toimi mallikkaasti. Tälle perheelle reissusta jäi lopulta vaikeuksien jälkeen oikein hyvä mieli.

Mikäli kirjoitusinto jatkuu, niin seuraavilla kerroilla hieman asiaa vauva-arjesta tämän poppoon näkökulmasta.

Ensimmäiset hetket äidin rinnalla.

  

Pestynä ja kapaloituna lämpimäksi burritoksi.

Ylpeä iskä pienen burriton kanssa hetki synnytyksen jälkeen.

Getting bigger...

Tänään Ennillä alkoi 30. raskausviikko (29+0). Harjoitussupistuksia tulee ja menee ja poitsu myllertää mahassa enemmän kuin laki sallii. Välillä tuntuu että kaveri yrittää tulla Ennin navasta läpi (pusku on käynnissä taas parhaillaankin). Parempi kuitenkin näin päin - ei tule loputtoman kovaa stressiä juniorin voinnista. Tilanne helpottui lisää kuun vaihteessa kun kävimme äitiyspolilla tarkistamassa munuaisaltaiden tilanteen. Kaikki aiemmin havaitut laajentumat olivat poistuneet, ja tilanne oli nyt täysin normaali. Helpotuksen tunne oli melkoinen.

Äitiyspakkauksen tilaamista Enni venytti niin, että saamme ilmeisesti uudemman, tänä vuonna julkaistun pakkauksen. Tilaamisesta on kuitenkin jo tovi, eikä pakettia ole vielä kuulunut. Toimitusajan piti kai olla lyhyempi. Ennillä varsinkin alkaisi olla into päästä pesemään ja silittämään vaatteita valmiiksi uutta tulokasta varten hankittuun lipastoon. Toisaalta, alkaa lipastossa jo olemaan ensitarpeiksi vallan mukavasti vaatepartta. Kirppiksiä on koluttu ahkerasti etenkin netissä, ja lahjoituksiakin on alkanut vähitellen tippua suunnasta jos toisesta. Kiitos niistä tuttaville ja sukulaisille! :)

Enni ja masu 27. raskausviikon alussa. Tilanne on tästä jo kummasti kehittynyt.

Enni oli järjestänyt mulle yllätyskolmekymppiset muutamaa viikkoa etuajassa. Tarkoitus oli alunperin, etten juhli pyöreitä lainkaan, sillä vauvan tulo ja loppukuun häät olisivat myös riittäneet riemun aiheeksi tälle vuodelle. Juhlat olivat kuitenkin hauskat - mukavaa yhdessäoloa parhaiden ystävien seurassa. Ruokaa, juomaa, saunomista sekä ehkä hieman "valitettavasti" myös laulamista:

Pönäkkyyttä on kummasti kertynyt vapaiden aikaan keskivartalon seutuville. Yritän saada Enniä kovasti kiinni. Tyyli oli Singstarissa erittäin vapaa, ja onneksi muutkin pääsivät mikin varteen.

Häävalmistelut ovat äärimmäisen minimaaliset, mutta vappuaatoksi on siis maistraatti varattuna (olihan tästä jo jossain aiemmassa blogitekstissä puhetta?). Juhlapaikaksi valikoitui Vaihmalan Hovi Lempäälästä, johon kokoonnumme syömään pienehköllä porukalla. Ehkä jotain pienimuotoista ohjelmaakin on. Toivottavasti Enni+Aga mahtuvat valittuun Marimekon pukuun vielä kuun lopussa, kasvunvaraa on onneksi jonkin verran varattu. Itsekin kävin ostamassa juhlan kunniaksi uuden puvun. Sopiva löytyi lopulta Tampereen Stockmannilta. Morkkis käytetystä rahasta tuli kaksi päivää myöhemmin. Kävin myös testaamassa juhlavampaa smokkivaihtoehtoa, mutta päädyin lopulta siis monikäyttöisempään mustaan pukuun (jossa EI ole lihomisvaraa, päinvastoin).

Tämä smokkivaihtoehto ei siis päässyt jatkoon. Jatkohuomautuksena: taustalla näkyvät korkkarit eivät olleet minulla sovituksessa :D

Lopuksi vielä hieman vaalimainontaa, vaikka se usein ristiriitaisia tunteita herättääkin. Ehkä kuitenkin omassa blogissa pieni tsemppauskin on sallittua. Jos vaalipiirisi on Pirkanmaa, eikä ehdokas ole vielä valittuna, niin kannattaa tsekata nro. 153, Minna-Maria Solanterä. Fiksu nainen, jolla on jalat maassa, ja paljon näkemystä yhteiskunnan ongelmakohtien ratkaisemiseksi. Alla linkki Minna-Marian blogiin.

http://solantera.blogspot.fi/

Place for His Stuff

Hei taas,

Asioita on sulateltu ilman suurempaa stressiä. Viime kerralla mainitsemani löydös laajentuneista munuaisaltaista on ilmeisesti yleisimmästä päästä rakenneultrassa tehtäviä löydöksiä. Olemme pystyneet ottamaan asian aika rauhallisesti ja valmistautumaan poitsun syntymään kohtuullisin rennoin mielin. Kuun lopussa menemme äitiyspolille tsekkaamaan onko tilanne muuttunut mihinkään suuntaan.

Hankintoja on tehty sekä säästäväisesti että panostaen. Enni on bongaillut aika paljon vaatteita ja perustarvikkeita Facebookin kirpputoriryhmästä, ja tätä kautta onkin tullut hankittua paljon todella edullisia löytöjä. Lastenvaunuihin panostimme hieman enemmän (tai no, anoppi panosti), ja päädyimme lopulta ostamaan Hartanin Topline X -vaunut. Saksalaista laatua sen olla pitää.

Hankittavien tarvikkeiden lista on lyhentynyt, mutta vielä on ostoksia tehtävänä. Seuraava isompi hankinta olisi turvakaukalo autoon. Kiinnitystelakka olisi myös oleellinen, jotta kaukalon saa irroitettua näppärästi penkistä. Isofix-kiinnitystä meidän vanhassa Corollassamme ei ole, joten turvavyökiinnikkeinen telakka on ainoa vaihtoehto. On toki plussaa, mikäli telakka tukee molempia vaihtoehtoja, sillä ehkä autokin tulee joskus vaihdettua hieman tuoreempaan (ja suurempaan) malliin. Jos jollain lukijalla sattuu olemaan vahvoja mielipiteitä tai hyviä / huonoja kokemuksia turvakaukaloista, niin toivoisin kommenttikenttään viestiä. :)

Brion hoitopöytä, hinta: vaippapaketti

Ennin tämänpäiväiset impulssihankinnat Citymarketin alerekistä. Yhteensä 4€.

Ruskeasta valkoiseksi. Työmaalla pinnasänky Facebookin kirpputorilta. Hinta: 0€.

Sitteri Facebookin kirpputorilta. 10€.

Hartanin yhdistelmävaunut Muksutallista. Hinta: liikaa.

Aga on...

Odotettu ja pelätty rakenneultra koitti viimein tänään Tampereen Terveystalolla. Fiilikset olivat ennen ultraa aika jännittyneet sekä itselläni että Ennillä. Olimme tavoillemme uskollisena (heh heh) hyvissä ajoin paikalla, ja odottelimme lopulta puolisen tuntia ultraan pääsyä kämmenet hioten. Kätilö oli sama kuin alkuraskauden ultrassakin, joten systeemit olivat sikäli tuttuja.

Rakenneultrahan ei siis ole mikään sukupuolentsekkaustilaisuus, vaikka sekin sieltä usein paljastuu. Mukula käydään läpi elin elimeltä: aivot, sydän, maksa, munuaiset, raajat, huulet ja varmasti joitain sellaisiakin seikkoja, joita kätilö ei ääneen selostanut. Kaikki tärkeät asiat olivat pennulla kohdallaan. Lähes.

Oma sydämeni jätti jokusen lyönnin välistä kun kätilö huomautti munuaisaltaiden laajentuneen liiallisesti. Mitään tietoahan minulla ei asian vaarallisuudesta tai vakavuudesta ollut, mutta kummasti näissä tilanteissa kaikki poikkeamat säikäyttävät. Pienen selvittelyn jälkeen kävi ilmi että asia ei liene raskautta sinällään uhkaava. Jos ongelma ei kuitenkaan korjaannu itsestään joko raskauden aikana tai synnytyksen jälkeen, joutuu vauva pahimmassa tapauksessa leikkauspöydälle. Kyse on siis ilmeisesti jonkinlaisesta ongelmasta virtsateissä; käsittääkseni munuaisten läpi ei kulje tarpeeksi tavaraa, ja näin ollen virtsaa kertyy näihin munuaisaltaisiin. Jos joku on asiasta paremmin perillä, saa tyhmää valaista.

Lopputulemana Aga (ja Enni) joutuvat jatkotutkimuksiin Taysiin parin viikon sisällä, ja jos ongelma ei ole korjaantunut itsestään, seurantaa lisätään raskauden aikana huomattavasti ja lapsen synnyttyä tehdään lisää tutkimuksia.

Tähän mennessä superongelmaton raskaus saikin nyt siis pienen twistin. Vaiva olisi onneksi voinut olla vakavampikin, joten ei tässä nyt auta piruja maalata seinille. Muuten lapsi voi oikein hyvin ja pulskasti. Aga oli naama selkärankaan päin kääntyneenä koko ultrauksen ajan, joten mitään järkevän näköisiä kuvia kätilö ei saanut otettua. Ja niin, järkytyksestä hieman toivuttuamme muisti Enni kysyä sukupuolenkin. Aga on poika. :)

Perinteinen sivukuva sentään onnistui.

Aikalailla siellä käyrien keskellä mennään, painoa tosin oli hieman yli viikkojen.

Epämiellyttävä totuus.

 

One ring to rule them all...

Noh, ei tuo nyt mikään mahtisormus ole, ja onhan sille vähintään yhtä vahva vastakappalekin olemassa. Ennin sormuksesta en nyt saanut tähän kuvaa, mutta nätti pieni kapistus sekin on: jokunen pieni kivi, ja sekä valko- että keltakultaa sormusosassa. Viikonloppuna pidimme kihlajaiskahvit sukulaisille. Ilta sujui vallan mukavasti, ja kaikki tulivat keskenään yllättävän hyvin toimeen. Koko porukan voi siis kutsua kokoon toistekin. Seuraavaksi vaan hääpäivää merkkailemaan kalenteriin ;)

...one ring to find them...

Sitten se päivän tärkein uutinen. Eilen raskausviikoissa tuli täyteen 21+0, ja illalla pystyin ensimmäistä kertaa mahan päältä tuntemaan Agan potkuttelut. Aivan mielettömän hieno tunne! Ilmeisesti ei ole sanottua että vielä näillä viikoilla potkuja pystyy tuntemaan, mutta aika selvästi nuo meillä tuntuivat. Lienee yksilöllistä tuokin. Potkiminen on Ennin mukaan jo hyvin säännöllistä; liikehdintä alkaa usein Ennin istahtaessa paikoilleen joko töissä tai illalla kotisohvalla.

 

Torstaina olisi vuorossa rakenneultra, jossa tarkistetaan onko Agalla kaikki kondiksessa. Samalla luultavasti selviää myöskin vauvan sukupuoli. Taitaa olla aika 50-50 mielessä sekä mukelon terveys että sukupuoli (jolla siis ei ole väliä, mutta lähes kaikki ovat veikanneet poikaa). Lisää kuulumisia päivittelen ultran jälkeen torstaina tai perjantaina.

 

Ladullakin tuli käytyä pitkästä aikaa. Yllättävän hyvin toimivat viime talvena ostetut Peltosen Nanogripit!

Kihlajaisten "lasten pöydän" tuotoksia.

 

Kickstart

Ensimmäiset tuntuvat liikkeet. Huikea juttu, vaikka enhän minä niitä vielä havaitse. Eilen illalla Enni kuitenkin ensimmäistä kertaa tunsi selvästi vauvan potkuja, tai mitä liikehdintää tenava siellä sitten pitikään. Potkut tulivat juuri ennen kuin oli tarkoitus kuunnella dopplerilla sydänääniä. Jätettiin äänet tällä kertaa kuuntelematta. Taitaa kestää vielä aika pitkän aikaa ennen kuin liikkeet voi tuntea mahan päältä, joten joudun olemaan Ennin tuntemusten varassa vielä tovin. Eilen oli 19. raskausviikon ensimmäinen päivä.

Ennin ilme oli aika liikuttunut potkuja tunnustellessaan. Ehkä tämä on se piste, jossa äidin ja lapsen erityislaatuinen läheisyys jotenkin konkretisoituu lopullisesti. Vauva tuntuu jotenkin todellisemmalta kun elon merkit ovat tunnistettavissa itse, eikä vain dopplerin tai ultrauslaitteen avulla. En nyt voi sanoa ihan kadehtivani Enniä, kyllä tuossa raskaudessa on sen verran kestämistä ja kipuja. Kuitenkin varmasti ainutlaatuisen hieno tunne saada päivittäin konkreettisesti tuntea vauvan olemassaolo. Mies tuskin tässä vaiheessa pääsee ihan vastaavaan fiilikseen kiinni millään. Isot pojat töissä väittivät että miehelle asia konkretisoituu vasta kun vauva kannetaan kotiin.

Pesänrakennusviettiäkin on havaittavissa. Suunnitelmia löytyy lastenhuoneen varalle jo vaikka kuinka paljon. Vielä ei ole tosin kiirettä lähteä toteuttamaan näitä visioita. Huone on onneksi remontoitu toissa kesänä, joten siisti se on; nykyisellään se toimii työ- / opiskeluhuoneena. Mun pitäisi siis vaihtaa työhuoneeni nykyiseen vierashuoneeseen, joka puolestaan vaatii pintaremonttia. Vanha Halltex-katto pitäisi repiä pois ja paneloida, lisäksi kaikki seinät pitäisi tapetoida uusiksi ja listat vaihtaa samalla kertaa. Vaikka remontointi ihan hauskaa onkin, niin jotenkin tuntuisi että muutakin tekemistä löytyisi. Sitä paitsi listat puuttuvat vielä takaeteisestä / takkahuoneesta, joka on kuitenkin muuten remontoitu jo aikoja sitten. Taitaa tosin olla aika tyypillinen ongelma. Pitäisi kuitenkin hoitaa asia kerrallaan loppuun ennen kuin siirtyy seuraavaan urakkaan.

It's been a while

Heippa,

Opintovapaalla luulisi olevan aikaa kirjoittaa blogia entistä tiheämmin. Noh, aikaa toki olisi, mutta esseiden ja raporttien jälkeen kirjoittamisen jatkaminen ei olekaan ehkä niin mielekästä kuin aiemmin. Toinen syy tekstien vähyyteen on se, ettei raskaudessa ole vähään aikaan tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. Huomenna alkaa 19. raskausviikko, eli puoliväli lähestyy kovaa vauhtia. Ennillä jalat ovat kipeytyneet, joten tukisukat ovat tulleet tässä taloudessa tutuksi. Maha on myös jatkuvasti ottanut hieman lisää pyöreyttä; äitiysvaatteita alkaa vähitellen kertyä entistä enemmän. Hassun näköisiä ne ovat.

Neuvolassa kävimme tämän viikon torstaina pitkästä aikaa, ja alan hieman ymmärtämään miksi alkuraskaudessa käyntejä on niin vähän. Eihän siellä oikeastaan tehdä mitään muuta kuin jutellaan mukavia. Torstaina kuunneltiin dopplerilla myös sydänäänet, mutta eipä sekään kovasti uutta tuonut, sillä niitä pystyy tarpeen tullen myös kotona tsekkailemaan. Seuraava neuvolakäynti sovittiin vasta maaliskuun alkuun, mutta siinä välissä on kuitenkin käynti rakenneultrassa, jossa katsotaan että Aga on kehittynyt normaalisti. Sukupuolenkin siinä saanee selville kohtuullisen luotettavasti.

Perjantaina maistraatti muisti minua hyväksyvällä päätöksellä sukunimeni vaihtamisesta. Entinen sukunimeni oli peräisin äitini ex-mieheltä, eikä ollut oikeastaan millään tapaa minun suvustani peräisin. Nimi valittiin aikoinaan minulle, jotta minulla ja siskopuolellani olisi sama nimi. Olen jo vuosia pohtinut nimen vaihtamista isäni sukunimeen, mutta nyt oman perheenlisäyksen myötä asia tuli oikeasti ajankohtaiseksi. Homma sujui oikeastaan aika helposti, täytettävänä oli vain yksi yksisivuinen lomake. Hintaa pelkälle muutokselle tosin tuli 114€, eikä tähän vielä kuulu ajokortin ja passin uusimiset yms.

Sitten vielä yhdet iloiset uutiset lopuksi; menimme Ennin kanssa kihloihin perjantaina. Sormukset ovat tosin vielä kaiverrettavina, joten kuvat jäävät seuraaviin kirjoituskertoihin. Juhlaviikonloppu menikin hotelliyöpymisen, teatterikäynnin ja kahden ravintolaruokailun merkeissä varsin mukavasti. Tällä kertaa vahvat plussat kaikille viikonlopun ohjelmaan kuuluneille puodeille: Sokos Hotel Torni Tampere, 2H+K-ravintola, Ravinteli Huber sekä Tampereen Teatterin näytös Älä pukeudu päivälliselle. Näytelmä oli jatkuvasti naurun pinnassa pitävä komedia/farssi, jota voin suositella kaikille kepeää teatteri-iltaa pohtiville. :)

Emme ole vielä hääpäivää sopineet, sillä raskausaika aiheuttaa tähänkin aika paljon pohdittavaa. Odottaako vauvan syntymää vai livahtaako esimerkiksi maistraattiin jo etukäteen. Pitäisikö suosiolla siirtää juhla vasta ensi vuodelle? Tapahtuman luonne taitaa muuttua aika paljon jos sylissä on vaikkapa kuukauden ikäinen nyytti. Noh, tätä voidaan vielä maltilla pohdiskella. Hyviä ideoita otetaan myös vastaan. :)

Would You Love a Monsterwoman?

Ennillä pyörähti 16. raskausviikko käyntiin eilen. Raskaus alkaa näkyä entistä enemmän, vaikka maha ei vielä mikään pallo olekaan. Ennin lähisukulaiset ainakin väittivät raskauden näkyvän selvästi, ja mistäpä se totuus suoremmin tulisi kuin omilta vanhemmilta. Sitä paitsi onhan se kersa kuitenkin jo kymmensenttinen, tai ehkä jopa vähän päälle. Sietääkin näkyä.

Sunnuntai-iltana koitettiin taas dopplerin kanssa hieman kuunnella Agan sydämen pompotusta, eikä ääni löytynyt ihan yhtä helposti kuin viime kerralla. Kai se on hieman mukulan asennostakin kiinni miten tärppää. Syke kuitenkin löytyi lopulta, ja mittailimme sen olevan n. 150 lyöntiä minuutissa, mikä taitaa olla aika tavanomainen lukema. Kaikki sujuu edelleenkin erikoisen helposti ja oireitta.

Työkaverini Sami kertoi kokemuksiaan vuoden takaa, kun he odottivat esikoistaan puolisonsa Saanan kanssa. Sami kuvaili vaimonsa mielenliikkeitä, ja sanatarkka lainaus taisi olla: "Saanasta tuli hirviö!" Viittaus taisi tosiaan enemmän liittyä henkiseen kuin fyysiseen tilaan - toivottavasti ei molempiin. Sain myös muutamia vinkkejä mahdollisten hirviökohtausten varalle, mutta ehkä parempi olla paljastamatta niitä tässä. Onpahan sitten joitain yllätyskortteja takataskussa, mikäli Ennillä alkaa vastaavia oireita ilmetä. Ja kaikeksi lohdutukseksi: se on vain väliaikaista.

Otin eilen käyttööni Ennin joululahjaksi saaman Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen. Ei huolta, en varastanut sitä; Enni ei jostain syystä aikonutkaan ottaa sitä itse käyttöön. Laitteen plussapuolia: toimii rannekellona, antaa kohtuullisia tavoitteita, jotka saattavat motivoida lenkkeilemään. Miinuspuolia: ei tunnista liikuntaa läheskään aina oikein, askelmittari heittää, ei sovellusta Windows Phoneen. Kokonaisuutena en ole erityisen vakuuttunut rannekkeesta. Ehkä Loop on tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan puhelinsovelluksen kanssa, mikä jää nyt Lumian omistajana täysin puuttumaan. Mittaukset heittävät myös häränpyllyä oikein urakalla: tämän aamun hikinen sulkapallotreeni kesti 1,5 tuntia, ja laitteen mukaan tuo vastasi noin 25 minuutin hölkkälenkkiä. Saanen olla eri mieltä.

Loop koekäytössä, ihan perussiistihän tuo on. Toisin kuin kantajansa. :)

Hearts on Fire

Ruotuun palaaminen koittakoon uuden vuoden myötä. Kirjoittamisesta tuli muiden kiireiden ja tohinoiden myötä liian pitkä tauko, pyrin ettei tämä tule toistumaan.

Joulu meni leppoisasti - tai niin leppoisasti kuin joulu voi mennä, kun sitä vietetään kolmessa paikassa yhtenä päivänä. Oli kuitenkin monin puolin rauhallisin joulu miesmuistiin, väkeä oli sisareni ulkomaanreissun myötä normaalia vähemmän paikalla, ja viinan kanssakaan ei kukaan lätrännyt aiempien vuosien malliin. Aika virkistävää. Lahjattomuuslupaus piti varsinkin vanhempieni osalta yllättävän hyvin, he eivät olleet hankkineet kenellekään ainuttakaan pakettia. Sisarukset ostivat toki pikkupaketit toisilleen, ja myös Ennin sukulaisissa pientä lipsumista tapahtui. Itsekin olin tietty kaikille jotain pientä hankkinut. Saimme myös ensimmäisen vauvalahjan, kun isosiskoni antamasta paketista paljastui pienet sukat. Oikeasti, tosi pienet! En taida vieläkään ihan hahmottaa minkä kokoinen vastasyntynyt vauva oikeasti on.

Ensimmäinen mukeloon liittyvä lahja.

Veljeltäni sain näppärät säärystimet, jotka pitävät lumen pois punteista ja kengistä hangessa, vaikka ei varsinaisia talvisaappaita omistaisikaan. Testasin keksintöä heti seuraavan päivän lumitöissä, ja hyvin tuntuivat toimivan. Ajatus lahjoissa on toki tärkeintä, mutta tällaisina hetkinä osaa myös arvostaa lahjan hyödyllisyyttä. Varsinkin kun tietää, ettei itse olisi osannut moisia edes kaivata ikinä. Partioaitan sivuilta löytyy samantyyppisiä tuotteita, kuvaa kun en näistä huomannut ottaa.

Isosiskoni vietti meillä muutaman yön aatonaatosta tapaninpäivään asti, ja kävimme joka päivä jossain vierailulla, joten koko joulunaika oli aika sosiaalista menoa. Sama suuntaus jatkui joulun jälkeen, kun lähdimme Ennin kanssa tapaninpäivänä laivalle juhlimaan ystävämme pyöreitä vuosia. Ensimmäinen reissu Viking Gracella, ja olihan tuo laiva tyylikkäämpi kuin messinkikaiteiset ysäri- ja kasaripaatit.

Mun tervetuliaismalja laivalla.

 

Ennin tervetuliaismalja laivalla.

Perjantai-illan lähdöstä huolimatta paikalla oli älyttömästi lapsiperheitä, mikä hieman hämmästytti porukkaamme jo terminaalissa. Laivalla hämmästely jatkui entisestään, kun perheen pienimpiä pyöri runsain määrin laivan baareissa vielä selvästi puolen yön jälkeen. Itse toimisin ehkä hieman toisin pienten lasten kanssa matkatessa, tai lähtisin suosiolla päiväristeilylle. Enni oli samoilla linjoilla. Laivan yökerhoista sai paljon oikeasti hyviä alkoholittomia drinksuja; ei joutunut tuleva äitikään olemaan limsan ja veden varassa.

Laivalta tuliaisina mukaan tarttui itselle pari pientä pulloa, muutamat alusvaatteet molemmille sekä mahatauti mulle. Pitkien jouluvapaiden päätteeksi siis vielä kaksi päivää saikkua oksennellessa teki gutaa. Tämän takia myös blogi jäi päivittämättä ajallaan. Onneksi tauti ei tarttunut Enniin, vaikka eivät nuo odottaville äideille taida nyt ylettömän vaarallisia olla kuitenkaan.

15. raskausviikon aluksi kuuntelimme jälleen Dopplerilla ääniä kotona, ja tasainen jumputus löytyi aika tarkalleen samasta paikkaa kuin viimeksikin. Tällä kertaa ääni löytyi välittömästi ilman turhaa hakuammuntaa. Kaikki etenee nyt niin huomaamattomasti, ettei tilannetta meinaa oikein edes joka hetki muistaa. Kiva sikäli aina palauttaa totuus välillä mieliin. Enni ei ole enää ihan niin väsynyt kuin aiemmin, mutta mitään uusiakaan oireita ei ole ilmennyt.

Uuden vuoden aaton juhlinta sujui mukavasti (ja rauhallisesti!) Ennin vanhemmilla. Paikalla olivat myös Ennin täti, serkut sekä veljentytär. Lasi olutta ja kaksi glögiä, muutama pata taivaalle, tinojen valamista ja tähtisade(vai säde?)tikuilla taiteilua. Kotiin nukkumaan joskus puoli kahdentoista aikaan. Olen varmaan joskus pikkulapsena ollut viimeksi unessa vuoden vaihtuessa.

Ennin serkkulikan sydäntaidetta, alakulman haamuna Ennin veljentytär.

Ennin ja tätinsä versiot tähtisadesydämistä. Taustapiruna jälleen Ennin 6v veljentytär.

Onnellista uutta vuotta kaikille!