Kickstart

Ensimmäiset tuntuvat liikkeet. Huikea juttu, vaikka enhän minä niitä vielä havaitse. Eilen illalla Enni kuitenkin ensimmäistä kertaa tunsi selvästi vauvan potkuja, tai mitä liikehdintää tenava siellä sitten pitikään. Potkut tulivat juuri ennen kuin oli tarkoitus kuunnella dopplerilla sydänääniä. Jätettiin äänet tällä kertaa kuuntelematta. Taitaa kestää vielä aika pitkän aikaa ennen kuin liikkeet voi tuntea mahan päältä, joten joudun olemaan Ennin tuntemusten varassa vielä tovin. Eilen oli 19. raskausviikon ensimmäinen päivä.

Ennin ilme oli aika liikuttunut potkuja tunnustellessaan. Ehkä tämä on se piste, jossa äidin ja lapsen erityislaatuinen läheisyys jotenkin konkretisoituu lopullisesti. Vauva tuntuu jotenkin todellisemmalta kun elon merkit ovat tunnistettavissa itse, eikä vain dopplerin tai ultrauslaitteen avulla. En nyt voi sanoa ihan kadehtivani Enniä, kyllä tuossa raskaudessa on sen verran kestämistä ja kipuja. Kuitenkin varmasti ainutlaatuisen hieno tunne saada päivittäin konkreettisesti tuntea vauvan olemassaolo. Mies tuskin tässä vaiheessa pääsee ihan vastaavaan fiilikseen kiinni millään. Isot pojat töissä väittivät että miehelle asia konkretisoituu vasta kun vauva kannetaan kotiin.

Pesänrakennusviettiäkin on havaittavissa. Suunnitelmia löytyy lastenhuoneen varalle jo vaikka kuinka paljon. Vielä ei ole tosin kiirettä lähteä toteuttamaan näitä visioita. Huone on onneksi remontoitu toissa kesänä, joten siisti se on; nykyisellään se toimii työ- / opiskeluhuoneena. Mun pitäisi siis vaihtaa työhuoneeni nykyiseen vierashuoneeseen, joka puolestaan vaatii pintaremonttia. Vanha Halltex-katto pitäisi repiä pois ja paneloida, lisäksi kaikki seinät pitäisi tapetoida uusiksi ja listat vaihtaa samalla kertaa. Vaikka remontointi ihan hauskaa onkin, niin jotenkin tuntuisi että muutakin tekemistä löytyisi. Sitä paitsi listat puuttuvat vielä takaeteisestä / takkahuoneesta, joka on kuitenkin muuten remontoitu jo aikoja sitten. Taitaa tosin olla aika tyypillinen ongelma. Pitäisi kuitenkin hoitaa asia kerrallaan loppuun ennen kuin siirtyy seuraavaan urakkaan.

It's been a while

Heippa,

Opintovapaalla luulisi olevan aikaa kirjoittaa blogia entistä tiheämmin. Noh, aikaa toki olisi, mutta esseiden ja raporttien jälkeen kirjoittamisen jatkaminen ei olekaan ehkä niin mielekästä kuin aiemmin. Toinen syy tekstien vähyyteen on se, ettei raskaudessa ole vähään aikaan tapahtunut oikeastaan yhtään mitään. Huomenna alkaa 19. raskausviikko, eli puoliväli lähestyy kovaa vauhtia. Ennillä jalat ovat kipeytyneet, joten tukisukat ovat tulleet tässä taloudessa tutuksi. Maha on myös jatkuvasti ottanut hieman lisää pyöreyttä; äitiysvaatteita alkaa vähitellen kertyä entistä enemmän. Hassun näköisiä ne ovat.

Neuvolassa kävimme tämän viikon torstaina pitkästä aikaa, ja alan hieman ymmärtämään miksi alkuraskaudessa käyntejä on niin vähän. Eihän siellä oikeastaan tehdä mitään muuta kuin jutellaan mukavia. Torstaina kuunneltiin dopplerilla myös sydänäänet, mutta eipä sekään kovasti uutta tuonut, sillä niitä pystyy tarpeen tullen myös kotona tsekkailemaan. Seuraava neuvolakäynti sovittiin vasta maaliskuun alkuun, mutta siinä välissä on kuitenkin käynti rakenneultrassa, jossa katsotaan että Aga on kehittynyt normaalisti. Sukupuolenkin siinä saanee selville kohtuullisen luotettavasti.

Perjantaina maistraatti muisti minua hyväksyvällä päätöksellä sukunimeni vaihtamisesta. Entinen sukunimeni oli peräisin äitini ex-mieheltä, eikä ollut oikeastaan millään tapaa minun suvustani peräisin. Nimi valittiin aikoinaan minulle, jotta minulla ja siskopuolellani olisi sama nimi. Olen jo vuosia pohtinut nimen vaihtamista isäni sukunimeen, mutta nyt oman perheenlisäyksen myötä asia tuli oikeasti ajankohtaiseksi. Homma sujui oikeastaan aika helposti, täytettävänä oli vain yksi yksisivuinen lomake. Hintaa pelkälle muutokselle tosin tuli 114€, eikä tähän vielä kuulu ajokortin ja passin uusimiset yms.

Sitten vielä yhdet iloiset uutiset lopuksi; menimme Ennin kanssa kihloihin perjantaina. Sormukset ovat tosin vielä kaiverrettavina, joten kuvat jäävät seuraaviin kirjoituskertoihin. Juhlaviikonloppu menikin hotelliyöpymisen, teatterikäynnin ja kahden ravintolaruokailun merkeissä varsin mukavasti. Tällä kertaa vahvat plussat kaikille viikonlopun ohjelmaan kuuluneille puodeille: Sokos Hotel Torni Tampere, 2H+K-ravintola, Ravinteli Huber sekä Tampereen Teatterin näytös Älä pukeudu päivälliselle. Näytelmä oli jatkuvasti naurun pinnassa pitävä komedia/farssi, jota voin suositella kaikille kepeää teatteri-iltaa pohtiville. :)

Emme ole vielä hääpäivää sopineet, sillä raskausaika aiheuttaa tähänkin aika paljon pohdittavaa. Odottaako vauvan syntymää vai livahtaako esimerkiksi maistraattiin jo etukäteen. Pitäisikö suosiolla siirtää juhla vasta ensi vuodelle? Tapahtuman luonne taitaa muuttua aika paljon jos sylissä on vaikkapa kuukauden ikäinen nyytti. Noh, tätä voidaan vielä maltilla pohdiskella. Hyviä ideoita otetaan myös vastaan. :)

Would You Love a Monsterwoman?

Ennillä pyörähti 16. raskausviikko käyntiin eilen. Raskaus alkaa näkyä entistä enemmän, vaikka maha ei vielä mikään pallo olekaan. Ennin lähisukulaiset ainakin väittivät raskauden näkyvän selvästi, ja mistäpä se totuus suoremmin tulisi kuin omilta vanhemmilta. Sitä paitsi onhan se kersa kuitenkin jo kymmensenttinen, tai ehkä jopa vähän päälle. Sietääkin näkyä.

Sunnuntai-iltana koitettiin taas dopplerin kanssa hieman kuunnella Agan sydämen pompotusta, eikä ääni löytynyt ihan yhtä helposti kuin viime kerralla. Kai se on hieman mukulan asennostakin kiinni miten tärppää. Syke kuitenkin löytyi lopulta, ja mittailimme sen olevan n. 150 lyöntiä minuutissa, mikä taitaa olla aika tavanomainen lukema. Kaikki sujuu edelleenkin erikoisen helposti ja oireitta.

Työkaverini Sami kertoi kokemuksiaan vuoden takaa, kun he odottivat esikoistaan puolisonsa Saanan kanssa. Sami kuvaili vaimonsa mielenliikkeitä, ja sanatarkka lainaus taisi olla: "Saanasta tuli hirviö!" Viittaus taisi tosiaan enemmän liittyä henkiseen kuin fyysiseen tilaan - toivottavasti ei molempiin. Sain myös muutamia vinkkejä mahdollisten hirviökohtausten varalle, mutta ehkä parempi olla paljastamatta niitä tässä. Onpahan sitten joitain yllätyskortteja takataskussa, mikäli Ennillä alkaa vastaavia oireita ilmetä. Ja kaikeksi lohdutukseksi: se on vain väliaikaista.

Otin eilen käyttööni Ennin joululahjaksi saaman Polar Loop -aktiivisuusrannekkeen. Ei huolta, en varastanut sitä; Enni ei jostain syystä aikonutkaan ottaa sitä itse käyttöön. Laitteen plussapuolia: toimii rannekellona, antaa kohtuullisia tavoitteita, jotka saattavat motivoida lenkkeilemään. Miinuspuolia: ei tunnista liikuntaa läheskään aina oikein, askelmittari heittää, ei sovellusta Windows Phoneen. Kokonaisuutena en ole erityisen vakuuttunut rannekkeesta. Ehkä Loop on tarkoitettu käytettäväksi nimenomaan puhelinsovelluksen kanssa, mikä jää nyt Lumian omistajana täysin puuttumaan. Mittaukset heittävät myös häränpyllyä oikein urakalla: tämän aamun hikinen sulkapallotreeni kesti 1,5 tuntia, ja laitteen mukaan tuo vastasi noin 25 minuutin hölkkälenkkiä. Saanen olla eri mieltä.

Loop koekäytössä, ihan perussiistihän tuo on. Toisin kuin kantajansa. :)

Hearts on Fire

Ruotuun palaaminen koittakoon uuden vuoden myötä. Kirjoittamisesta tuli muiden kiireiden ja tohinoiden myötä liian pitkä tauko, pyrin ettei tämä tule toistumaan.

Joulu meni leppoisasti - tai niin leppoisasti kuin joulu voi mennä, kun sitä vietetään kolmessa paikassa yhtenä päivänä. Oli kuitenkin monin puolin rauhallisin joulu miesmuistiin, väkeä oli sisareni ulkomaanreissun myötä normaalia vähemmän paikalla, ja viinan kanssakaan ei kukaan lätrännyt aiempien vuosien malliin. Aika virkistävää. Lahjattomuuslupaus piti varsinkin vanhempieni osalta yllättävän hyvin, he eivät olleet hankkineet kenellekään ainuttakaan pakettia. Sisarukset ostivat toki pikkupaketit toisilleen, ja myös Ennin sukulaisissa pientä lipsumista tapahtui. Itsekin olin tietty kaikille jotain pientä hankkinut. Saimme myös ensimmäisen vauvalahjan, kun isosiskoni antamasta paketista paljastui pienet sukat. Oikeasti, tosi pienet! En taida vieläkään ihan hahmottaa minkä kokoinen vastasyntynyt vauva oikeasti on.

Ensimmäinen mukeloon liittyvä lahja.

Veljeltäni sain näppärät säärystimet, jotka pitävät lumen pois punteista ja kengistä hangessa, vaikka ei varsinaisia talvisaappaita omistaisikaan. Testasin keksintöä heti seuraavan päivän lumitöissä, ja hyvin tuntuivat toimivan. Ajatus lahjoissa on toki tärkeintä, mutta tällaisina hetkinä osaa myös arvostaa lahjan hyödyllisyyttä. Varsinkin kun tietää, ettei itse olisi osannut moisia edes kaivata ikinä. Partioaitan sivuilta löytyy samantyyppisiä tuotteita, kuvaa kun en näistä huomannut ottaa.

Isosiskoni vietti meillä muutaman yön aatonaatosta tapaninpäivään asti, ja kävimme joka päivä jossain vierailulla, joten koko joulunaika oli aika sosiaalista menoa. Sama suuntaus jatkui joulun jälkeen, kun lähdimme Ennin kanssa tapaninpäivänä laivalle juhlimaan ystävämme pyöreitä vuosia. Ensimmäinen reissu Viking Gracella, ja olihan tuo laiva tyylikkäämpi kuin messinkikaiteiset ysäri- ja kasaripaatit.

Mun tervetuliaismalja laivalla.

 

Ennin tervetuliaismalja laivalla.

Perjantai-illan lähdöstä huolimatta paikalla oli älyttömästi lapsiperheitä, mikä hieman hämmästytti porukkaamme jo terminaalissa. Laivalla hämmästely jatkui entisestään, kun perheen pienimpiä pyöri runsain määrin laivan baareissa vielä selvästi puolen yön jälkeen. Itse toimisin ehkä hieman toisin pienten lasten kanssa matkatessa, tai lähtisin suosiolla päiväristeilylle. Enni oli samoilla linjoilla. Laivan yökerhoista sai paljon oikeasti hyviä alkoholittomia drinksuja; ei joutunut tuleva äitikään olemaan limsan ja veden varassa.

Laivalta tuliaisina mukaan tarttui itselle pari pientä pulloa, muutamat alusvaatteet molemmille sekä mahatauti mulle. Pitkien jouluvapaiden päätteeksi siis vielä kaksi päivää saikkua oksennellessa teki gutaa. Tämän takia myös blogi jäi päivittämättä ajallaan. Onneksi tauti ei tarttunut Enniin, vaikka eivät nuo odottaville äideille taida nyt ylettömän vaarallisia olla kuitenkaan.

15. raskausviikon aluksi kuuntelimme jälleen Dopplerilla ääniä kotona, ja tasainen jumputus löytyi aika tarkalleen samasta paikkaa kuin viimeksikin. Tällä kertaa ääni löytyi välittömästi ilman turhaa hakuammuntaa. Kaikki etenee nyt niin huomaamattomasti, ettei tilannetta meinaa oikein edes joka hetki muistaa. Kiva sikäli aina palauttaa totuus välillä mieliin. Enni ei ole enää ihan niin väsynyt kuin aiemmin, mutta mitään uusiakaan oireita ei ole ilmennyt.

Uuden vuoden aaton juhlinta sujui mukavasti (ja rauhallisesti!) Ennin vanhemmilla. Paikalla olivat myös Ennin täti, serkut sekä veljentytär. Lasi olutta ja kaksi glögiä, muutama pata taivaalle, tinojen valamista ja tähtisade(vai säde?)tikuilla taiteilua. Kotiin nukkumaan joskus puoli kahdentoista aikaan. Olen varmaan joskus pikkulapsena ollut viimeksi unessa vuoden vaihtuessa.

Ennin serkkulikan sydäntaidetta, alakulman haamuna Ennin veljentytär.

Ennin ja tätinsä versiot tähtisadesydämistä. Taustapiruna jälleen Ennin 6v veljentytär.

Onnellista uutta vuotta kaikille!