I'm Doin' Fine, Crazy Man

Keskiviikkona poikkesimme ultrassa, jossa tsekattiin onko kaikki kunnossa, ja laskettiin verikokeiden ja niskaturvotuksen perusteella riskiluku kromosomihäiriölle. Kotikaupungissamme, jonka nyt voi paljastaa olevan Valkeakoski, ei tehdä ultria lainkaan. Meidät ohjattiin niin ollen Tampereen rautatieaseman vieressä olevaan Terveystaloon, jossa ultraus tehtiin. Olimme paikalla suunnilleen 45 minuuttia ennen meille varattua aikaa, mutta pääsimmekin vastaanotolle etuajassa vartin odottelun jälkeen.

Oma sydän pamppaili luultavasti samaa tahtia mukelon sydämen kanssa (154 kertaa minuutissa). Ultrauksen tehnyt kätilö ei alkuun sanonut juuri mitään, ja kun ääniäkään ei tahtonut kuulua, pelkäsin jo pahinta. Lopulta sydämen pompotus löytyi ja oli varsin normaali.

Hienot kuvat saimme mukelosta mukaan, ja niskaturvotuksen (0,68mm) ja verikokeiden tuottama riskiluku kromosomihäiriöön oli pienin mahdollinen 1:100000. Kaikki oli siis paremmin kuin hyvin, ja lähdimme ultrasta onnesta soikeina kotiin. 12. raskausviikko alkaa olla takanapäin, ja emme ole enää salailleet asiaa juurikaan. Olo on huomattavasti helpottuneempi kuin aiemmin.

Muksu oli hieman päiviään suurempi, ja köllötteli tyytyväisenä paikoillaan lähes koko ultrauksen ajan.

Raajat ja kasvot erottuvat jo mukavasti.

Sormia näyttäisi ainakin oikeassa kädessä olevan viisi kappaletta. Muuten hän näyttää tässä vaiheessa lähinnä pieneltä paholaiselta. Ihan kuin kuvassa roikkuisi sätkäkin suupielestä.

Terävä on pikkuisen nenänpää.